Isommilla matkamittarilukemilla ihmiset miettivät usein, että kaikesta on jo 20 vuotta. Tai jopa tuplat. Niin kuin on Sydney Pollackin 42 vuotta sitten ohjaamasta hittielokuvasta Tootsie, jossa Dustin Hoffman tempaisi ikimuistoisen, näyttelijäurallaan aika poikkeuksellisen roolin romanttisen komedian “leading ladyna”. Saaattaa tosin unohtua, että elokuvan varsinainen leading lady oli kuitenkin se, joka nappasi roolistaan pääosa-Oscarin eli Jessica Lange.

Nimellisesti lähelle tullaan Seinäjoen kaupunginteatterin Törnävän kesäteatterissa nähtävässä Tootsien roolituksessa. Nimiroolin näet tekee Antti Lang ja tuon mainitun oscaroidun roolin tekee hänen puolisonsa Maija Lang.

Enempiä yhtäläisyyksiä ei sitten kannatakaan lähteä etsimän Törnävän, Hollywood-tuotannon ja Broadwayn musikaalitoteutuksen välille. Suomalaiset kesäteatterifasiliteetit kun painivat lievästi sanoen vähän eri sarjassa kuin suuren maailman hittituotannot.

Elokuviin pohjaavat musikaalit ovat okemukseni mukaan olleet keskimäärin parempia kuin musikaaleihin pohjaavat elokuvat. Tootsien tapauksessa leffa tosin voittaa, sillä se oli mainio musiikkikomedia kovalla tähtikaartilla. Ei musikaalikaan kehno ole, mutta David Yazbekin säveltämä musiikki ei jätä kovin syviä jälkiä. Parhaimmillaan se on musikaalien peruskaavasta irtoavissa laulunumeroissa, joissa takana kuuluu soulin ja funkin syke.

Ymmärrän, että Seinäjoen kaupunginteatterilla on kesämusikaaleihin satsaamisessa tuotannollis-taloudelliset rajoituksensa, mutta olen varma, että livebändi olisi nostanut Yazbekin musiikin uudelle tasolle eli nauhatoistoa tarttuvammaksi, yksinkertaisesti sanoen elävämmäksi.

Tootsien tarina toimii sinänsä näyttämöllä ihan kitkatta. Sukupuoliroolileikki on ollut teatterikomedian ikiaikaista tavaraa shakespeariaanisista ajoista lähtien. Joskus toimivin eli huvittavin, joskus löysemmin tuloksin. Seinäjoen Tootsiessa mies naisena -asetelmassa ei mennä siitä, missä aita on matalin, vaan päähenkilön identiteetipohdiskeluissa on normaalia enemmän syvyyttä. Pelkkä ulkokuoren muuttaminen ei tee sivuraiteelle sysätystä näyttelijäplantusta Michael Dorseystä säteilevää musikaalitähteä Dorothy “Tootsie” Michaelisia.

Loppupuolellaan esitys on nitkahtaa vähän siirappiseksi Tootsien käydessä jaakobinpainiaan todellisen ja valepersoonansa välillä. Hetken on vähän höttöistä, kun on koittamassa se hetki, jolloin totuus on tulossa väistämättä ilmi Julielle, Tootsien kanssanäyttelijälle, johon oikea Michael naiskostyyminsä kätköissä on palavasti ihastunut. Onneksi käsikirjoittaja Robert Horn on viheltänyt pelin poikki ajoissa, minkä seurauksena loppuratkaisu on tässä lajityypissä jopa poikkeuksellisen sokeroimaton.

NÄYTTELIJÄTAUSTAINEN ohjaaja Jani Johansson on saanut Tootsie-dramatisoinnin varsin muhevasta henkilögalleriasta irti paljon rentoa kesäteatterimeininkiä. Esityksen roolitus on sopivan kirjava niin kuin Seinäjoen kesäjutuissa on ollut tapana, mikä on tuottanut näyttämölle tälläkin kertaa hyvää sähinää. Esimerkiksi pariskunnan Satu Silvo–Reidar Palmgren kiinnittäminen näyttämöllä työn alla olevan “Julian hoitaja” -näytelmän ohjaajan Ron Carslislen ja tuottajan Rita Marshallin rooleihin on mainio veto. Silvon mehukkaalta tuntuva rooli jää lopulta harmillisen pieneksi, mutta Palmgren pääsee koppavana, itseriittoisena ja häirintään taipuvaisena ohjaajana irrottelemaan enemmän.

Seinäjoen aiemmissakin kesävedoissa hauskuuttanut Henrik Hammarberg machoilee jarrua painamatta itsestään liikoja luulevan, mutta umpikehnon näyttelijä Maxin roolissa, Lauri Ketonen härnää Michaelin bestiksenä Jeffinä, ja Maija Siljander vetäisee estottoman hörhöroolin Michaelin ex-tyttöystävänä Sandyna.

Maija Lang hurmaa musikaalin Juliena.

Esityksen toinen tosielämän pari, Langit Antti ja Maija saavat olla kuitenkin näyttämön valovoimaisimmat tyypit. Julien rooli on tosin vähän kliseinen, mutta Maija Lang tuo siihen tarvittavaa raikkautta, joka vapauttaa sitä stereotypian ikeestä.

Antti Lang on päässyt viime aikoina ujumaan teatteritutkani säteen ulkopuolelle, viime vuosikymmenen puolella hän vakuutti minut moneenkin otteeseen. Muun muassa TTT:n Cabaret’n sekä verbaalisestiettä fyysisesti ultraketterenä seremoniamestarina ja ihan erityisesti megaroolissa ohjaaja Johanna Freundlichin luotsaaman vapaan teatteriryhmän toteuttaman seitsentuntisen Angels in American Pryor Walterina.

Hurmavoima ei Antilta oli hiipunut, sillä hän on taas erittäin vangitseva katsoi häntä sitten Michaelina tai Dorothyna. Hän väistää Tootsiena gender blender -juttujen kaikki halvat huvitustavat ja helppojen irtonaurujen tavoittelut. Näin Tootsiesta tulee paitsi aidosti hauska myös koskettava ihminen (niin kuin oli Dustin Hoffmanin leffa-Tootsiekin), ja se on tässä kepeyttä suosivassa lerityisgenressä – kesä+musikaali – saavutus.