Syytä pitää etsiä menneestä.

Potapoff kasvoi Oulussa. Kotoaan hän lähti 17-vuotiaana. Oma tahto työntyi esiin teini-iässä. Se tiesi kotona vaikeuksia, joskin ongelmia riitti vanhemmillakin.

– Mulle on sanottu, että ”sä olet pelkkää lehmänpaskaa, eikä susta koskaan tule yhtään mitään” tai että ”miksi sä et ole tommoinen kuin tuo?”. En kuvittele, että sellainen on kovin hyvä kasvattaja ja isä, Potapoff pohtii saamistaan eväistä.

Isä on jo kuollut, mutta muistot eivät.

– Aika moni seisoo isänsä varjon edessä ja varmistelee, että olenhan mä hyvä? Kelpaanhan mä? Huonoa itsetuntoa pitää yrittää paikata koko ajan omalla tekemisellä, Potapoff selvittää.

Hän arvelee, että ehkä koko Faija-kirjankin tekeminen oli hänelle tapa päästää varjosta irti.

Samaan pakettiin kuuluu se, että jonkinlaisen perinnön jättö on Potapoffille tärkeätä ”sairaalloisuuteen saakka” kuten hän sanoo.

– Se juontaa lapsuuteen, kun aina sanottiin, että sä et ole koskaan yhtään mitään. Haluan, että on jotakin, jolla on merkitystä. Haluaisin, että minusta jäisi jotakin positiivista jäljelle.

Potapoff näyttää käsiään. Kämmenselkiin on tatuoitu kyyhkysen kuvat. Kristillisessä symboliikassa kyyhkynen on auttamisen symboli.

– Siksi mä tatuoin ne tuohon, että mun kädet on tehty auttamista varten. Siksi pyrin olemaan hyväntekeväisyydessä mukana, esimerkiksi Ståhlin Katjan kanssa on käyty juontamassa pro bono Asunnottomien yössä.

ARMEIJAN jälkeen Potapoff opiskeli viestintää Helsingin evankelisessa opistossa. Hän oli kokenut herätyksen opistossa, jonka jälkeen pääsi lukemaan teologiaa yliopistoon.

Päämäärä oli tulla papiksi tai uskonnonopettajaksi.

Ensimmäisen avioeronsa jälkeen Potapoff työnsi opinnot hyllylle ja siirtyi mediatöihin, joihin jäikin. Lisätienestiä hän ryhtyi hankkimaan sivutoimisena ravintolaovimiehenä.

Oli elämää, oli vapautta ja ajatus vasektomiasta.

Vasektomia tarkoittaa miehen sterilisaatiota, toimenpidettä, jossa katkaistaan siemenjohtimet.

Potapoff puhui siitä ääneen kavereilleen vuosikausia. Se olisi hänestä kaikkien kannalta parasta.

– Katsoin lähisuvun tapahtumia, kaikkea sitä sekopäisyyttä, enkä halunnut sen jatkuvan. Sekin vaikutti, että en mielestäni ollut lapsihenkinen ihminen. Oli vapaus tulla ja mennä.

– Onneksi en tehnyt sitä, Potapoff miettii tänään, isänpäivän alla.

Kuutisen vuotta sitten ollessaan ensitreffeillä nykyisen aviopuolisonsa kanssa Potapoff kysyi, mikä toinen haluaisi olla isona?

– Äiti, kuului ytimekkäästi ravintolapöydän toiselta puolelta.

– Ensimmäisen kerran tuli fiilis, että tämän ihmisen kanssa voisin hankkia lapsen.

Siihen mennessä Potapoff oli ollut kahdesti naimisissa ja useita kertoja kihloissa.

– Olen tosi tyytyväinen, että päädyimme tekemään lapsen. Ei Thelma syntynyt mitenkään helpolla, vaan jouduimme
tsemppaamaan useamman vuoden.

Thelma Elsa Vadelma täyttää vuodenvaihteessa kaksi vuotta. Aviopuoliso oli myös se, joka kysäisi, että eikö viittä vaille teologian maisterin kannattaisi hoitaa tutkinto loppuun?

Ja Potapoff valmistui – 26 vuoden päästä siitä, kun aloitti opinnot.

Hengellisyydestä on jäljellä kyyhkysten lisäksi se, että Potapoffilla on tapana yhä kiittää iltaisin asioista ennen nukahtamistaan. Jonnekin universumiin.

Tytärtä ei ole kastettu.

– Thelma saa päättää itse, mitä hän haluaa olla tai tehdä.

KUN Thelma oli syntynyt, Potapoff pani merkille, että naisille ja äideille oli tehty monenlaisia opaskirjoja ja podcasteja siitä, kuinka olla äiti.

Miksi isille ei juurikaan ole sellaisia, Potapoff mietti kipuillessaan oman epävarmuutensa kanssa.

Hän päätti tehdä sellaisen – etsi ja haastatteli Docendon kustantamaan ja lokakuussa julkaistuun Faija-kirjaansa kymmenen erilaisessa tilanteessa elävää isää.

Potapoff kysyi, miten he kokivat isyyden ja sen tuomat paineet?

– Kun Thelma oli syntynyt, olisin itse kaivannut tuollaista kirjaa. Varmuutta isyyteen, ohjenuoraa ja kannustuspuhetta siitä, että kaikki muutkin ovat ajatelleet samoja asioita ja tunteneet epävarmuutta siitä, osaanko mä tämän homman.

– En sano, että Faija-kirja olisi oppikirja isyyteen vaan tirkistysaukko, josta pääsee näkemään sitä.

Potapoff halusi myös nostaa isien arvoa. Kun isistä keskustellaan julkisuudessa, hänen mielestään useimmiten silloin on kyse jostakin negatiivisesta asiasta.

Kirjassa isyydestään kertovat nuori ja iäkäs isä, yksinhuoltajaisä ja suurperheen isä, sateenkaariperheen isä, vanki-isä, uraisä ja kahdessa kulttuurissa elävä isä. Mukana ovat lisäksi lapsensa menettänyt sekä isyydestä haaveileva.

– Toivon, että ihmiset ymmärtävät luettuaan kirjan – niin miehet kuin naiset – että näin miehet kokevat vanhemmuutensa. Miehet suhtautuvat isyyteen suurella intohimolla ja arvostuksella.

Eräs kirjan lukenut nainen viestitti Potapoffille löytäneensä puolisonsa kanssa parisuhteessaan puheyhteyden uudelleen kirjan kuunneltuaan.

Potapoff kysyi lisäksi kirjan isiltä, minkälainen oli heidän oma isäsuhteensa? Miten se vaikutti heidän omaan isyyteensä?

– Aika lailla jokainen haluaa olla parempi kuin oma isänsä. Sitä minäkin yritän omassa isyydessäni, jotta lapsella olisi parempi itsetunto ja minäkuva.

Kirjansa esipuheessa Potapoff kiittää Tomppaa, aikuiselämänsä kannustajaa ”isänä”, jota hänellä ei koskaan ollut.

Tomppa on Potapoffia kymmenkunta vuotta vanhempi, toiminut niin tämän nyrkkeilyvalmentajana kuin henkisenä kannustajana. Kaksikko on tekemisissä miltei päivittäin.

KIRJAN isätarinoissa korostuu läsnäolo, usein sen puute.

Uraisä havahtui tilanteeseen, että ei ollut ehtinyt 12 vuoteen yksiinkään 14-vuotiaan tyttärensä juhliin. Äidistä ja tyttärestä ehtii kasvaa tällä välin niin vahva yksikkö, johon isää ei enää kaivattu.

– Luin mietelmän, että kun susta aika jättää, siinä vaiheessa enää oma lapsi muistaa, että olet tehnyt 20 vuotta pitkää päivää.

Miksi jotkut isät eivät sitten pysy läsnä?

Potapoff uskoo, että jokainen isä haluaa tuoda leipää perheeseen. Työelämä voi imaista, jolloin ei ollakaan enää läsnä. Toki työ on sopiva pakotie, jos vastuuta perhe-elämästä halutaan työntää puolisolle.

– Isyyttä ei koskaan opi, jos ei ole arjessa mukana ja ota vastuuta, hän uskoo.

– Kun katson nuorempia isiä, kaikki haluavat olla nimenomaan läsnä perheen arjessa. He ovat aktiivisia lastensa harrastustoiminnassa. Muu humputtelu on jäänyt sivuosaan. Ymmärretään, että perhe on tärkein palanen elämisessä ja olemisessa.

Kun Potapoff istui keittiössä kirjoittamassa kirjaa, tytär tuli usein ja hamusi huomiota.

– Totta kai se katkaisee flown. Lyön läppärin kannen kiinni ja keskityn tyttöön. En halua, että olen se, joka sanoo, että odotas nyt, isi tekee ensin pari hommaa.

Hän uskoo siteen tyttäreensä olevan syvempi, koska pystyi tekemään kotoa töitä puolison vanhempainvapaan aikana.

– Korona-aika muutti ajattelutapoja siten, että ihmiset eivät enää häiriinny lapsen läsnäolosta Teams-palavereissa. Ihmiset ymmärtävät, että lapset ovat osa elämää.

POTAPOFF kuvailee omistavansa nykyään lehmän hermot.

Turnauskestävyyttä on tullut toisaalta ravintolan ovella portsarinhommista, jota Potapoff haluaa tehdä enää Thelman synnyttyä kerran, pari kuukaudessa.

– Yhteistä juopoilla ja lapsilla on se, että mikään puhe ei mene perille, hän naurahtaa.

– Kun sanot lapselle, että ”mennääs nyt”, toinen heittäytyy makuulle. Kannat ulos. Olisi jo kiire, ja hiki valuu pitkin selkään, mutta yleensä vain nauran.

Jos Potapoffilla menee sormi suuhun eikä hän tavoita töissä olevaa puolisoaan, hän voi kilauttaa miespuolisille isäystävilleen ja kysyä neuvoa.

– Vielä enemmän olen saanut kavereilta henkisen puolen jeesiä, esimerkiksi, että ”tuossa asiassa helpottaa, kun lapsi vähän kasvaa”, Potapoff kuvailee.

Häntä ärsyttää vitsin vääntäminen siitä, että miehet eivät osaisi hoitaa lapsia, tai että miehille pitäisi selittää asioita kuin pienille lapsille.

– Me osaamme hoitaa lapsia siinä missä naisetkin.

Sen hän on huomannut, että itkun keskellä lohtua lapsi hakee automaattisesti äidiltä, mutta auktoriteettina isä tuntuu olevan ykkönen.

– Sanon, että tuuppas nyt, niin mennään vaihtamaan vaipat. Thelma lähtee taapertamaan perässäni, kun taas puolisolle hän inisee vastaan tai ei suostu menemään nukkumaan. Ehkä isällä on siinä jokin rauhoittava elementti.

Potapoff sanoo haluavansa olla läsnäoleva, kasvatuksessa mukana oleva isä, joka kannustaa tytärtään olemaan sellainen kuin tämä haluaa olla.

– 50 vuotta täytettyäni on tullut ensimmäinen ikäkriisin poikanen siitä, että Thelma on niin nuori. Kun hän on 20-vuotias, olen 70-vuotias. Kuinka merkityksellinen pystyn olemaan silloin hänelle?

Potapoff uskoo pitkämielisyytensä ja rauhallisuutensa kasvaneen Thelman myötä. Aiemmin ”pata on mennyt jumiin siitä, jos hommat eivät etene”. Saman huomion tahoillaan olivat tehneet kirjan isät.

– Se on varmaan suurin muutos, joka on tapahtunut minussa isyyden myötä.

– Teemu on lempeä isä, Potapoffin puoliso vahvistaa.

KIRJAN isä-galleriasta puuttuvat isät, joilta ei kysytty, halusivatko he isiksi. Potapoff on myös sellainen isä.

Kirjansa esipuheen päätteeksi Potapoff omistaa kirjansa tyttärilleen, tietoisesti monikkomuodossa. Hänellä on Thelman lisäksi aikuinen tytär, jota ei ole koskaan tavannut. Haluaisi kyllä.

– Ovet ovat aina auki hänelle.