Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Tehy sulkee somekanaviensa kommentoinnin – “Trollauksesta on tullut yhä organisoidumpaa”

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehyn mielenosoitus Rautatientorilla Helsingissä 20. syyskuuta.

Sote-ja kasvatusalan palkansaajajärjestö Tehy sulkee kanaviensa kommenttikentät Facebookista ja X:stä. Tehyn viestintäasiantuntija Jan-Olof Eriksson perustelee päätöstä kanavien räikeän asiattomalla kielenkäytöllä, trollauksella ja disinformaatiolla.

Demokraatti

Demokraatti

– On aika puhaltaa pilliin. Tehy ry sulkee Facebookista ja X:stä kommenttikentät toistaiseksi, Eriksson sanoo blogissa Tehyn sivuilla.

Eriksson kertoo kirjoittaneensa asiattomasta käytöksestä Tehyn some-kanavissa jo kolme vuotta sitten. Tilanne on hänen mukaansa entisestään pahentunut viime aikoina.

– Trollauksesta on tullut yhä organisoidumpaa, ja algoritmit ruokkivat negatiivista meteliä. Osa trollaa huvikseen; osalla on omia tarkoitusperiään taustalla. Kielenkäyttö on usein täysin asiatonta, ketjuja on siivottava useita kertoja päivässä.

TEHY on Erikssonin mukaan somen suurin ammattijärjestö, joten sen kanavia seuraa suuret määrät ihmisiä.

– Onko tarkoituksenmukaista, että mahdollistamme tällaisen keskustelukulttuurin tai esimerkiksi ay-vastaisen propagandan levittämisen kanavissamme? Tai onko järkevää resurssien käyttöä sitoa henkilöstömme työaikaa keskustelujen jatkuvaan siivoamiseen? Minusta ei ole.

Asiattomat kommentit eivät Erikssonin mukaan vaikuta olevan peräisin Tehyn jäseniltä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE