Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Teollisuusliiton Aalto: Keitele kieltäytyi vapaaehtoisesta sovittelusta – “Olisimme lopettaneet työtaistelutoimet”

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Keitele Group on tänään kieltäytynyt vapaaehtoisesta sovittelusta valtakunnansovittelijan johdolla, Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto (kuvassa) kertoo Twitterissä.

Demokraatti

Demokraatti

Hänen mukaansa Teollisuusliitto oli valmis sovitteluun.

– Sovittelun käynnistyessä olisimme lopettaneet työtaistelutoimet yrityksessä. Kiitän sovittelijaa aktiivisuudesta asiassa, Aalto tviittaa.

Teollisuusliitto asetti 10. joulukuuta Keitele Groupin toistaiseksi voimassa olevaan saartoon ja ylityökieltoon yrityskohtaisen työehtosopimusneuvottelun vauhdittamiseksi.

Liitto kertoi tuolloin verkkosivuillaan, että päätöksen perusteluna on Keitele Groupin haluttomuus käynnistää yrityskohtaiset työehtosopimusneuvottelut huolimatta Teollisuusliiton toistuvista esityksistä neuvottelujen aloittamiseksi. Liitto oli jättänyt Keitele Groupille esityksen uudeksi työehtosopimukseksi.

– Toimenpiteiden tavoitteena on saada Keitele Group ymmärtämään työehtosopimuksen merkitys, ja saada yrityskohtainen neuvottelu työehtosopimuksesta käynnistettyä. Teollisuusliiton tehtävänä on järjestää työehtosopimuksen tasoiset työehdot jäsenilleen kaikissa yrityksissä.

AKT aloitti tänään vuorokauden mittaisen työnseisauksen.

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT aloitti tänään vuorokauden mittaisen työnseisauksen Suomen satamissa. Mielenilmaisun aikana työntekijät, jotka tekevät työtä Satamaoperaattorien ja AKT:n ahtausalan työehtosopimuksen piirissä, pidättäytyvät työstä.

Syy mielenilmaisulle on kiista Keitele Groupin työehtosopimuksesta. AKT käynnisti viime viikon tiistaina saarron Keitelettä vastaan tukeakseen Teollisuusliiton vaatimusta päästä käymään työehtosopimusneuvotteluja yhtiön kanssa.

Helsingin käräjäoikeus määräsi torstaina miljoonan euron sakon uhalla AKT:n lopettamaan saarron. AKT ilmoitti pitävänsä turvaamistoimea perusteettomana ja vaativansa, että se puretaan. Oikeus hylkäsi vaatimuksen.

AKT perustelee työnseisaustaan sillä, että saartoa on kahdesti yritetty murtaa Valkon satamassa Loviisassa joulunaluspäivinä.

“Keiteleellä ei ole lakisääteistä velvollisuutta neuvotella Teollisuusliiton kanssa.”

Mekaanisen metsäteollisuuden yleissitova valtakunnallinen työehtosopimus päättyy vuodenvaihteessa. Alalle ei olla neuvottelemassa uutta valtakunnallista sopimusta, koska Metsäteollisuus ei sellaisia enää tee. Keitele ei ole Metsäteollisuuden jäsen, mutta on noudattanut yleissitovaa työehtosopimusta.

Keiteleen mukaan AKT:n ja Rakennusliiton tukitoimilla pyritään pakottamaan konserniin kuuluva Keitele Forest tekemään työehtosopimus Teollisuusliiton kanssa, joka edustaa vain osaa yhtiön työntekijöistä.

-  Olemme sitä mieltä, että tällainen lakko ja AKT:n saarto on täysin laiton. AKT ei kunnioita Suomen lakeja ja asetuksia. Keiteleellä ei ole mitään lakisääteistä velvollisuutta neuvotella Teollisuusliiton kanssa, kun yleissitovat työehtosopimukset ovat loppu, Keitele Groupin hallituksen puheenjohtaja Ilkka Kylävainio totesi maanantaina STT:lle

Perheyritys Keitele Group on yksi Suomen suurimpia sahayrityksiä ja mekaanisia puunjalostustajia. Siihen kuuluvat Keitele Energy, Keitele Forest, Keitele Timber sekä Keitele Wood Products. Keitele työllistää suoraan noin 550 ja välillisesti noin 1  500 henkeä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE