Ulkomaat
11.3.2025 07:07 ・ Päivitetty: 11.3.2025 07:07
Teslan kurssi romahti – Trump: ”Radikaalivasemmistolaiset kahelit”
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump näyttää tukeaan luottomiehelleen, miljardööri Elon Muskille.
Trump lupaa ostaa Teslan osoittaakseen tukensa Muskille, joka toimi myös sähköautovalmistajan toimitusjohtajana.
Trump kirjoitti omistamassaan somepalvelu Truth Socialissa, että ”radikaalivasemmistolaiset kahelit” yrittävät ”laittomasti boikotoida” Teslaa aiheuttaakseen haittaa Elonille ja kaikelle mitä tämä edustaa.
- Aion ostaa heti huomenna aamulla tuliterän Teslan osoittaakseni luottamustani ja tukea Elon Muskille, todella suurelle amerikkalaiselle, Trump julisti.
Musk on saanut Trumpilta tehtäväksi tehdä mittavia leikkauksia liittovaltion hallintoon. Hän on viime aikoina ottanut kantaa aktiivisesti myös monen Euroopan maan asioihin, kuten Saksan ja Romanian vaaleihin sekä vaatinut Yhdysvaltojen eroa Natosta.
TESLAN pörssikurssi on laskenut, kun automerkin julkinen kuva on kolhiintunut Muskin äärioikeistoa myötäilevistä kannanotoista. Yhtiön kurssi aleni maanantain kaupankäynnissä 15 prosenttia, kun odotuksia merkin alkaneen vuoden myyntimääristä alettiin markkinoilla korjata alaspäin.
Euroopan maissa myyntimäärät ovat tämän vuoden alussa jääneet viime vuoden tasoa selvästi heikommiksi, mutta tämä on nähty osin seurauksena suositun Y-mallin uudistuksesta ja tuotantotauosta. Myyntimäärien heikkoudesta on nähty merkkejä myös siinä, että eri mallisten Teslojen toimitusajat ovat useissa maissa käyneet huomattavan lyhyiksi.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.