Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

THL: Yli 600 koronavirusnäytettä tutkittiin Husin alueella – Britannian ja Etelä-Afrikan virusmuunnoksia ei löytynyt

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Koronavirustestausta drive-in koronanäytteenottopisteellä Malmin lentokentällä Helsingissä lokakuussa 2020.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä (Hus) kerätyistä yli 600 koronapositiivisen näytteen otoksesta ei löytynyt Britannian ja Etelä-Afrikan virusmuunnoksia, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiedotteessa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Helsingin yliopisto on selvittänyt yhteistyössä Huslabin kanssa virusmuunnosten esiintyvyyttä väestössä sekvensoimalla Husista kerättyjä koronapositiivisia näytteitä.

Tutkimuksessa käytiin läpi yhteensä 611 koronapositiivista näytettä, jotka on kerätty elokuun ja joulukuun välillä. Tutkituista näytteistä ei löytynyt Britannian tai Etelä-Afrikan virusmuunnosta.

Suomessa on tähän mennessä todettu yhteensä 17 muuntunutta koronavirustartuntaa, jotka liittyvät pääosin matkustamiseen Britanniassa.

Uusi muuntunut virus voi tarttua ja levitä aiempaa nopeammin.

THL suosittelee, että jokainen Britanniassa tai Etelä-Afrikassa 7. joulukuuta tai sen jälkeen oleskellut menee koronatestiin. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on keskeyttänyt Britanniasta Suomeen saapuvan matkustajalentoliikenteen 11. tammikuuta asti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE