Politiikka
9.9.2022 11:50 ・ Päivitetty: 9.9.2022 11:50
Tie kohti maksutonta varhaiskasvatusta on avattu – SDP:n Kiljunen: “Tätä työtä pitää jatkaa”
Kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd.) heittää haasteen seuraavalle hallitukselle. Kyse on maksuttomasta varhaiskasvatuksesta.
“Sosialidemokraattien tavoitteena on maksuton varhaiskasvatus jokaiselle lapselle, jota kohti on tällä kaudella jo edetty. Tätä työtä pitää jatkaa, ja jo seuraavalla kaudella maksuton varhaiskasvatus kaikille lapsille voi olla todellisuutta”, Kiljunen linjaa tiedotteessa.
Hän muistuttaa, kuinka tänä päivänä monet lapsiperheet miettivät, kuinka selvitä kaikista arjen menoista kuten asumisen kustannuksista, energialaskuista, liikkumisen kuluista sekä lasten varhaiskasvatus-, iltapäiväkerho- ja harrastusmaksuista.
“Nyt onkin erityisen tärkeää, että hallitus tukee lasten vanhempien työssäkäyntiä ja perheiden toimeentuloa.”
Kiljunen sanookin olevansa erityisen iloinen siitä, että varhaiskasvatuksen maksuja pienennetään ja poistetaan kokonaan pieni- ja keskituloisilta.
Sanna Marinin (sd.) hallitus on aiemmin palauttanut jokaiselle lapselle subjektiivisen oikeuden varhaiskasvatukseen sekä laskenut varhaiskasvatusmaksuja korottamalla maksujen perusteena olevaa tulorajaa sekä laskemalla toisen lapsen enimmäismaksuja
Budjettiriihessä puolestaan hallitus päätti toistamiseen varhaiskasvatusmaksujen pysyvästä alennuksesta.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.