Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Tilipäivä: ensimmäiset veronpalautukset maksetaan jo tänään

Verohallinto maksaa tänään torstaina vuoden ensimmäiset veronpalautukset. Edellisvuoteen verrattuna maksatus aikaistuu ja muuttuu siten, että palautuksia maksetaan eri ajankohtina. Aiemmin kaikki veronpalautukset on maksettu kerralla marras- tai joulukuussa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Verohallinnon mukaan tänään veronpalautuksensa saa 157 000 ammatin- ja liikkeenharjoittajaa. Suurin osa palkansaajista ja eläkeläisistä saa palautuksensa elo- tai syyskuussa.

Veronpalautusten maksupäiviä on yhteensä kuusi. Palautuksissa tapahtuneet muutokset kytkeytyvät verotusmenettelyn kehitykseen, sillä tänä vuonna verotus myös päättyy eri henkilöillä eri aikoihin.

Alustavien arvioiden mukaan veronpalautuksia maksetaan elokuussa 1,7 miljoonalle veronmaksajalle yhteensä 806 miljoonaa euroa. Jäännösveroja eli mätkyjä erääntyy elokuussa puolestaan 224 000 veronmaksajalla yhteensä 89 miljoonaa euroa. Myös syyskuulle on tiedossa iso veronpalautuspotti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE