Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Timo Soini ehdokkuudesta: “Nousisihan siitä aivan hemmetinmoinen mekkala”

Kristillisdemokraatit ja Liike nyt kertoivat tänään solmivansa teknisen vaaliliiton EU-vaaleissa. Samassa yhteydessä on noussut esiin perussuomalaisia ennen johtaneen Timo Soinin mahdollinen osallistuminen eurovaaleihin.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Iltalehden mukaan Liike nytin riveistä ehdolle arvellaan asettuvan ainakin Hjallis Harkimon ja myös Timo Soinin mahdollisesta ehdokkuudesta vaaliliitossa spekuloidaan.

Demokraatti kysyi tänään Soinin aikeista.

Soini sanoo, että eurovaaliasiaa täytyy katsoa kaikessa rauhassa.

– Kyselyitä on tullut useammastakin puolueesta. Minä en nyt tässä vaiheessa ota vielä kantaa siihen, että lähdenkö tai miltä lähden. Mutta mielenkiintoa henkilöäni kohtaan on ollut.

Soini toteaa, että kyseessä olisi elämänmuutos, koska hän on jo tottunut tekemään muita asioita.

– Mutta onhan näitä comebackeja tehty ihan presidenttiä myöten. Firenzestä käytiin presidentti hakemassa, hän sanoo nykyisen tasavallan presidentin Alexander Stubbin entiseen professorin työpaikkaan viitaten.

Onko oikein sanoa, että harkitset eurovaaliehdokkuutta?

– Sanotaan, että minä käyn sen homman nyt itseni kanssa läpi. Se on aika iso päätös, kun on yhden puolueen ollut viemässä konkurssiin, SMP:n ja toisen perustanut, perussuomalaiset. Kyllä se yhdelle elämälle ja ihmisille aika paljon on, mutta olisihan se nyt tietenkin ainutlaatuinen haaste ja nousisihan siitä aivan hemmetinmoinen mekkala ja kova taistelu. Ei minulla harhakuvitelmia siitä ole, mikä on pelin henki – varmaan moni tykkäisi siitä, että olisi mukana ja varmaan yhtä moni ei tykkäisi, Soini vastaa.

Kuinka monesta puolueesta sinulla olisi paikka auki?

– Kolme minulla on keskustellut tässä viimeisten kuukausien aikana. Eihän tämä nyt ihan päivän kahden juttu ole. On vain annettu ymmärtää, että ovi on auki.

KD, Liike nyt ja keskusta?

– Minä en näitä käy luettelemaan, mutta on hullumpiakin arvauksia esitetty.

Soini sanoo, että jos hän ehdokkaaksi lähtisi, pelleilemään hän ei lähde.

– Sitten on tosi kysymyksessä. Minä tiedän, mitä se vaatii. Se täytyy tarkkaan katsoa.

– Homma on sinänsä tuttu, minä olen sielläkin (europarlamentissa) ollut ja olen ollut eurooppa- ja ulkoministeri. Itse homma ei pyörrytä eikä pelota. Siitä ei ole kysymys. Se on kuitenkin viiden vuoden pesti 62-vuotiaalle miehelle, niin se on aika pitkä pätkä ja sitoutuminen, koska pitää tehdä työt kanssa sitten.

Uskotko, että pääsisit läpi, jos olisit ehdolla?

– Kansa päättää siitä, mutta sanotaanko nyt näin, että vuodesta 2000 aina kun olin ehdolla, kaikkialle muualle valittiin paitsi ei presidentiksi.

SOINI on tänään blogissaan ottanut kantaa ajankohtaiseen keskusteluun lakoista.

– Aina on vaihtoehtoja. Politiikassa ei ole luonnonlakeja. Persut toteuttaa Kokoomuksen märkää unelmaa hallituksessa, jopa sellaisella innolla, että Kokoomus on jäämässä toiseksi. Parin viikon lakot vievät maata kuilun reunalle. Olen sanonut tämän tovereille ennenkin. Jari Lindström oli parasta, mitä voitte saada pitkän sillan tältä puolelta. Ette uskoneet, Soini kirjoittaa.

Soini sanoo, että nyt tulee “toisenlaista troppia”.

– Persuilla perse kestää. He eivät ole riippuvaisia kenenkään rahoista. Tase on vahva ja puoluetukea tulee miljoonakaupalla. Jos joku niiaa, se on Kokoomus ja vasta sitten, jos isojen yritysten pomot soittavat pääministerille, että satamat auki. Jos eivät soita. Kaikki kärsivät ja köyhimmät eniten. Saatanan tunarit. Suomesta pakenevat sekä järki että rahat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE