Politiikka
7.6.2021 15:30 ・ Päivitetty: 7.6.2021 15:30
Timo Soini murahtaa: ”Erottaminen on laiton”
Entinen ulkoministeri Timo Soini on erotettu Sinisen tulevaisuuden paikallisyhdistyksestä Espoossa. Soini itse kertoo pitävänsä päätöstä erottamisestaan Espoon sinisistä laittomana.
Soinin erottamisesta kertoi ensin paikallislehti Länsiväylä. Lehden mukaan Espoon sinisten hallitus pitää paheksuttavana ja yhdistyksen edun vastaisena Soinin toimintaa kuntavaalikampanjassa.
Erottamisen perusteeksi on kerrottu muun muassa se, että Soini esiintyy kahden Liike Nytin riveihin siirtyneen ehdokkaan kanssa vaalimainoksissa. Mainoksissa käytetään kyseisten kolmen henkilön vanhaa yhteiskuvaa.
Asian tultua julki Soini vastasi asiaan blogissaan, jossa hän kertoo antaneensa luvan Jukka Kilvelle ja Jonna Löflundille kuvan käyttöön.
– Saman luvan olisin pyynnöstä harkintani mukaan voinut antaa myös Espoon sinisille, jos olisivat kysyneet, mutta kukaan ei kysynyt, Soini kirjoittaa.
Kilpi valittiin viime kuntavaaleissa valtuutetuksi ja Löflund pääsi varapaikalle perussuomalaisten riveistä Espoon kaupunginvaltuustoon. Puolueen hajottua he siirtyivät sinisten ryhmään. Nyt he ovat luopuneet myös sinisten jäsenyydestä ja ovat ehdolla Liike Nytin listalla.
Soini itse ei ole lainkaan ehdolla tämän viikon kuntavaaleissa.
Lisää aiheesta
Soini: Minua ei ole kuultu
Paikallisyhdistyksen hallitus kertoi Länsiväylälle, että Soini olisi toimillaan pilannnut ja haitannut Espoon sinisten toimintaa.
Soinin mukaan häneen ei ole otettu yhteyttä. Hän kertoo vastaavansa sääntöjen mukaiseen selvityspyyntöön, jos saa sellaisen.
– Espoon siniset ovat ilmoittaneet julkisuuteen erottaneensa minut jäsenyydestään. Erottaminen on laiton, koska minua ei ole kuultu asiasta, eikä minuun olla oltu yhteydessä, Soini kirjoittaa blogissaan.
Sinisen tulevaisuuden puheenjohtaja Kari Kulmala on kertonut Demokraatille, että paikallisyhdistyksen päätöksestä huolimatta Soinia ei ole tarve erottaa puolueesta.
Espoon sinisten hallitus teki päätöksen viime torstaina. Sinisillä ei siten ole enää edustajaa kaupunginvaltuustossa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.