Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tiukempaa rajalakia valmistellut sisäministeriön työryhmä on lopettanut toimintansa

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Siirtolaisia Vaalimaan raja-asemalla 15. joulukuuta 2023.

Välineellistetyn maahantulon torjuntaan kaavailtua hallituksen esitystä valmistellut sisäministeriön työryhmä on lopettanut toimintansa. Asiasta kertoo Demokraatille työryhmän puheenjohtaja, hallitusneuvos Sanna Palo sisäministeriöstä.

Demokraatti

Demokraatti

Helmikuun lopulla asetettu työryhmä valmisteli lakimuutoksia, joiden avulla voidaan parantaa rajaturvallisuutta ja ehkäistä välineellistetyn maahantulon avulla tapahtuvaa painostamista. Sisäministeriössä on oltu tietoisia, että laki saattaa törmätä perustuslakiin, jonka muuttaminen vaatisi eduskunnasta 5/6 enemmistön.

Sanna Palo kertoo työryhmän lopettamisen johtuvan käytännöllisistä syistä.

– Työryhmä teki tosi aktiivisesti töitä, mietti ratkaisua ja sai paljon aikaiseksi. Aikataulusyistä katsottiin, että viimeistelyvaihe tapahtuu tehokkaasti sisäministeriössä.

Palo ei tässä vaiheessa kommentoi pian lausuntokierrokselle lähtevän hallituksen esityksen sisältöä.

– Esitys tulee sitten julkiseksi. Uskoisin, että siihen ei mene enää kauan aikaa. En mene siihen sisältöön.

Lähteekö esitys lausuntokierrokselle maaliskuussa?

– Ehdottomasti, jos ei nyt mitään aivan yllättävää tule. Kirjoitustyö on jo siinä vaiheessa. Aikaisemmin oli tavoitteena, että hallituksen esitys olisi jo annettavissa tässä kuussa. Siinä mielessä kiireisessä tilanteessa ollaan.

Lakihankkeella varaudutaan sisäministeriön mukaan tilanteeseen, jossa Venäjän painostaminen jatkuu pitkäaikaisesti ja välineellistetty maahantulo saa aiempaa laajempia ja vakavampia muotoja.

Itärajan rajanylityspaikat on suljettu ja kansainvälisen suojelun hakeminen on keskitetty pois itärajalta 14.4.2024 saakka.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE