Kotimaa
11.10.2016 04:37 ・ Päivitetty: 11.10.2016 04:37
Toimiiko suurlähetystössä rikollisliiga? – SPT: Tupakkaa ja viinaa välitetty hurjia määriä
Suomen suurlähetystössä Tukholmassa on välitetty kymmeniätuhansia savukkeita ja yli sata litraa viiniä, olutta ja viinaa, kertoo ruotsinkielisten lehtien oma uutistoimisto Svensk Presstjänst (SPT). SPT:n laskelmien mukaan Ruotsin valtio on luultavimmin menettänyt noin 20 000 euroa verorahoja vuodessa välityksien vuoksi. Jokainen verovapaa tuote on hyväksyttävä Ruotsin ulkoministeriössä, ja SPT tutki verovapaiden tuotteiden hakemukset vuosilta 2013–2015.
STT uutisoi noin kaksi kuukautta sitten, että Suomen Tukholman-suurlähetystössä on kierretty veroja diplomaattistatusta hyväksi käyttäen. Ainakin osa virkamiehistä on hankkinut alkoholia ja tupakkaa verovapaasti myös niille edustuston työntekijöille, joilla ei ole tähän etuun oikeutta.
Turun yliopiston työoikeuden professori Seppo Koskinen kommentoi SPT:lle, että ulkoministeriön pitäisi aloittaa asiasta sisäinen tutkinta. Hän korostaa erityisesti savukkeiden suurta määrää.
– Ihmiset tietävät niiden terveysvaikutukset. Suurlähetystöt tarjoavat harvoin tupakkaa. Suurlähetystöissä on tuskin monia, jotka tupakoivat. Se viittaa siihen, että savukkeet ovat menneet ulkopuolisille. Luultavasti ne on jälleenmyyty, Koskinen sanoi.
Suurlähetystössä on tuskin monia, jotka tupakoivat.
Koskisen mukaan ulkoministeriön tulisi nyt kuulla asiasta kaikkia osapuolia. Uusien tietojen tuotteiden lukumääristä tulisi olla riittävä syy, hän sanoo.
– Ovatko muutamat suurlähetystön työntekijät muodostaneet rikollisliigan omalla liiketoiminnallaan? Sitä olisi pääasiallisesti sovellettu tupakkaan, mutta ehkä myös viinaan ja olueen. Tällöin voisi olla syytä erottaa heidät.
Lisää aiheesta
Myös Suomen verohallinnon tulisi Koskisen mukaan herätä.
– On kyse tuloista, joita ihmiset ovat saaneet jälleenmyynnistä, mutta joista tuskin on tehty veroilmoitusta, Koskinen sanoi.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
10.10.2016 11:28
Viinanen aloitti uuden työn: liittyy asevalvontaan
Kotimaa
19.8.2016 07:23
Professori lähetystökohusta: Ministeriön olisi pitänyt ryhtyä toimiin
Politiikka
18.8.2016 15:11
Tuomioja äimänkäkenä: ”Jos näin on tapahtunut, se on ehdottomasti väärin”
Kotimaa
18.8.2016 14:45
Tukholman suurlähetystössä kuohuu taas: Viinaa ja tupakkaa hankittu ”pimeästi”