Ulkomaat
6.5.2025 15:22 ・ Päivitetty: 6.5.2025 15:22
Toinen kerta toden sanoi – Merz valittiin Saksan liittokansleriksi
Saksassa liittopäivät on valinnut kristillisdemokraattien Friedrich Merzin maan liittokansleriksi, kun se äänesti asiasta toista kertaa tänään.
Merz valittiin 325 äänellä, kun valituksi tulemiseen tarvittiin 316 ääntä. Äänestyksessä valintaa vastusti 289 kansanedustajaa, yksi pidättäytyi äänestyksestä ja kolme ääntä hylättiin.
Merz koki aiemmin tiistaina yllättävän takaiskun, kun häntä ei valittukaan liittopäivien ensimmäisessä äänestyksessä liittokansleriksi. Yleensä äänestys on tässä vaiheessa pelkkä muodollisuus.
Ensimmäisellä äänestyskierroksella Merz sai vain 310 ääntä, eli hän jäi kuuden äänen päähän tarvittavasta äänimäärästä.
Liittopäivillä on 630 kansanedustajaa. CDU/CSU:lla ja sosiaalidemokraateilla, jotka ovat jo aikaisemmin sopineet hallitusyhteistyöstä, on nykyisillä liittopäivillä 328 paikkaa.
Merzin jääminen rannalle ensimmäisellä kierroksella oli erittäin epätavallista, sillä saksalaislehti Tagesspiegelin mukaan vuonna 1949 perustetun Saksan liittotasavallan historiassa liittokanslerilta ei koskaan ole jäänyt uupumaan tarvittava enemmistö ensimmäisellä kierroksella.
UUDEN kiireellisen äänestyksen järjestämiseksi tarvittiin liittopäivien kahden kolmasosan enemmistö, kertoi esimerkiksi Spiegel. CDU/CSU:lle ja SPD:lle tämä enemmistö järjestyi vihreiden ja vasemmistopuolueen kanssa.
Vihreät kuitenkin sanoi, että puolue ei aio äänestää Merzin liittokansleriehdokkuuden puolesta. Myös vasemmistopuolue sanoi, että ei aio äänestää Merziä.
Spiegelin mukaan vasemmistopuolueesta kummasteltiin tänään, että CDU tukeutui siihen kansleriäänestyksen uudelleen järjestämiseksi. Lehden mukaan kristillisdemokraatit ei ole tehnyt vasemmistopuolueen kanssa liittovaltiotasolla yhteistyötä vuosiin.
Taustalla on kristillisdemokraattien vuonna 2018 tekemä päätös (saks. Unvereinbarkeitsbeschluss), jonka mukaan puolue ei tee yhteistyötä vasemmistopuolueen kanssa. Samaisen päätöksen nojalla CDU kieltäytyy yhteistyöstä myös äärioikeistolaisen AfD-puolueen kanssa.
Vasemmistopuolueen riveistä todettiinkin tiistaina, että Saksan hallitus ei tule olemaan toimintakuntoinen koko kautensa ajan, jos se ei kumoa vuoden 2018 päätöstä.
ÄÄRIOIKEISTOLAINEN AfD vaati heti äänestystuloksen selvittyä uusia vaaleja valinnan kariutumisen vuoksi. AfD:n johtaja Alice Weidel luonnehti äänestystulosta ”hyväksi päiväksi Saksalle” ja vaati, että Merzin on nyt siirryttävä syrjään.
Merz on luvannut laittaa kuntoon Saksan infrastruktuurin ja asevoimat satojen miljardien lisärahoituksen turvin. Hallituksen urakkaa helpottaisi se, että liittopäivät päätti aiemmin höllentää Saksan julkisten menojen kasvattamista estänyttä tiukkaa velkajarrua. Toisaalta Saksan talous on ollut pitkään vaikeuksissa ja orastava kasvu on vielä heikkoa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.