Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Touko Aallolle riitti, nyt iski bannaus: “Maanisella tasolla mennään” – Keskustaedustaja: “Tyypillistä vihreiltä”

Touko Aalto katsoo keskustan Mikko Kärnän mesoavan.

Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Touko Aalto on estänyt keskustan kansanedustajaa Mikko Kärnää näkemästä tviittejään. Kärnä kertoo itse asiasta Twitterissä:

– Sillä lailla! uusi viestintälinja näyttää olevan, että mennään poteroon ja kieltäydytään asiallisesta keskustelusta. Helppoa möykätä omassa kuplassa, kun ei ole kukaan sanomassa vastaan, Kärnä päivittää.

– Tämä on tyypillistä vihreiden toimintaa. Helpompi olla siellä omassa kuplassa, eristäytyä sinne, olla käymättä asiallista keskustelua. Erittäin valitettavaa tällainen kansanedustajakollegalta, Kärnä toteaa Demokraatille eduskunnassa.

Kärnä tunnetaan äärimmäisen aktiivisena poliitiikkona sosiaalisessa mediassa ynnä kenties ahkerimpana tiedottajana kansanedustajista. Vihreät on viime aikoina ollut hänen hampaissaan.

Kärnä on aiemmin väittänyt Twitterissä, että vihreiden ja vasemmistoliiton puheenjohtajia olisi kielletty keskustelemasta hänen kanssaan sosiaalisessa mediassa.

– Kuulin tuossa yhtenä päivänä, että @liandersson ja @ToukoAalto saaneet molemmat puoluetoimistolta ohjeistuksen olla keskustelematta kanssani somessa, koska pelkkää hävittävää. Nauratti, hän kirjoitti Twitterissä kolmisen viikkoa sitten.

– Jos ei ole kykyä käydä asiallista keskustelua ja jatkuvana virtana vaan huutaa ja mesoaa ja möykkää, voi miettiä vähän omia toimintatapojansa, Touko Aalto perustelee Kärnän bannaamista Demokraatille.

Lisää aiheesta

– Se on mahdollisuus Twitterissä, että voi pistää kaverin vähän jäähylle jäähtymään.

Aalto aikoo myöhemmin palauttaa Kärnän oikeuden seurata häntä.

– Jos ei ole mitään muuta kuin jatkuva tämmöinen möykkääminen ja mesoaminen, siis aivan niin kuin maanisella tasolla mennään, olisiko urheilutermein jatkuva väärä pelitapa, Aalto kokee Kärnän sosiaalisen median toiminnan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE