Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Translaki hyväksytty äänin 113-69

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Eduskunta on hyväksynyt translain äänin 113-69.

Demokraatti

Demokraatti

Kukaan ei äänestänyt tyhjää. Äänestyksestä oli poissa 17 kansanedustajaa.

Lakiuudistuksen myötä täysi-ikäiset kansalaiset voivat vahvistaa juridisen sukupuolimerkintänsä omalla ilmoituksellaan ilman lääkärinlausuntoa.

Hallitus- ja oppositioryhmien välillä äänet jakautuivat siten, että lain puolesta hallitusryhmistä äänesti 87 kansanedustajaa ja oppositiosta 26 kokoomuksen kansanedustajaa.

Lakiesitystä vastaan äänesti 56 opposition kansanedustajan lisäksi 13 hallituspuolue keskustan kansanedustajaa. Keskustan ryhmästä lakia vastustustivat Pekka Aittakumpu, Hannu Hoskonen, Hanna Huttunen, Anne Kalmari, Mikko Kinnunen, Esko Kiviranta, Pasi Kivisaari, Markus Lohi, Hanna-Leena Mattila, Arto Pirttilahti, Juha Pylväs, Juha Sipilä ja Ari Torniainen.

Lakia vastaan äänestivät kokonaisuudessaan perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien eduskuntaryhmät, kansanedustajat Harry Harkimo (Liike nyt) sekä Ano Turtiainen (vkk) ja kymmenen kokoomuksen kansanedustajaa. Kokoomuksesta lakia vastustivat Heikki Autto, Markku Eestilä, Kalle Jokinen, Atte Kaleva, Jukka Kopra, Mia Laiho, Paula Risikko, Janne Sankelo, Arto Satonen ja Kari Tolvanen.

Äänestyksestä poissa olivat kansanedustajat Hussein al-Taee (sd.), Seppo Eskelinen (sd.), Hannakaisa Heikkinen (kesk.), Heli Järvinen (vihr.), Tuomas Kettunen (kesk.), Jari Leppä (kesk.), Markus Mustajärvi (vas.), Jari Myllykoski (vas.), Matias Mäkynen (sd.), Antti Rinne (sd.), Suldaan Said Ahmed (vas.), Matti Semi (vas.), Heikki Vestman (kok.) sekä ministerit Mikko Savola (kesk.), Mika Lintilä (kesk.), Krista Mikkonen (vihr.) ja Tytti Tuppurainen (sd.).

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE