Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

12.2.2025 19:37 ・ Päivitetty: 12.2.2025 19:37

Trump ja Putin keskustelivat – tämä tiedetään nyt

AFP / LEHTIKUVA / SAUL LOEB

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kävi keskiviikkona puhelinkeskustelun Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa. Trumpin mukaan keskustelu oli pitkä ja hyvin tuottoisa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Trumpin mukaan hän ja Putin olivat samaa mieltä siitä, että ihmisten kuolemat Ukrainan sodassa on lopetettava ja että neuvottelut Ukrainasta on aloitettava heti.

-  Presidentti Putin jopa käytti hyvin vahvaa kampanjamottoani ”MAALAISJÄRKEÄ”. Me molemmat uskomme siihen hyvin vahvasti. Teemme yhdessä töitä hyvin tiiviisti ja käymme myös toistemme maissa, Trump kertoi Truth Social -viestipalvelussaan.

Trumpin mukaan presidentit sopivat, että heidän avustajansa aloittavat saman tien neuvottelut Ukrainasta.

Trump kertoo pyytäneensä ulkoministeri Marco Rubiota, keskustiedustelupalvelu CIA:n johtajaa John Ratcliffeä, kansallisen turvallisuuden neuvonantajaa Michael Waltzia ja Lähi-idän erityislähettilästään Steve Witkoffia johtamaan neuvotteluja.

-  Uskon vahvasti, että niistä tulee onnistuneet. Miljoonat ihmiset ovat kuolleet sodassa, jota ei olisi tapahtunut, jos minä olisin ollut presidenttinä, mutta se tapahtui, joten sen täytyy loppua. Yhtään elämää ei enää saisi menettää, Trump kirjoitti.

KREML kertoi, että Trumpin ja Putinin puhelu oli kestänyt lähes puolitoista tuntia.

-  Presidentti Putin oli Trumpin kanssa samaa mieltä siitä, että pitkäkestoinen ratkaisu voidaan saavuttaa rauhanomaisten neuvottelujen kautta, Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov kertoi.

Peskovin mukaan Putin korosti, että neuvotteluratkaisun täytyisi vastata ”konfliktin juurisyihin”.

Kreml vahvisti myös, että Putin oli kutsunut Trumpin vierailulle Moskovaan.

Trumpin mukaan puhelussa keskusteltiin myös muun muassa Lähi-idästä, energiasta, tekoälystä ja dollarista.

Trumpin ja Putinin puhelu oli ensimmäinen keskustelu Yhdysvaltain ja Venäjän presidenttien välillä lähes kolmeen vuoteen. Trumpin edeltäjä Joe Biden lopetti suoran yhteydenpidon Kremliin sen jälkeen, kun Venäjä aloitti hyökkäyssotansa Ukrainassa.

TRUMP soitti myöhemmin keskiviikkona myös Ukrainan presidentille Volodymyr Zelenskyille, kuten hän Truth Social -viestissään lupasi tehdäkin. Ukrainan presidentinkanslian mukaan puhelu kesti noin tunnin.

Zelenskyi sanoi käyneensä Trumpin kanssa ”merkityksellisen keskustelun”. Presidentit puhuivat muun muassa mahdollisuuksista saavuttaa rauha. Myös Trump sanoi, että Zelenskyi haluaa rauhaa.

Zelenskyi sanoi Trumpin kertoneen yksityiskohtia keskustelustaan Putinin kanssa.

-  Kukaan ei halua rauhaa enemmän kuin Ukraina. Yhdessä Yhdysvaltojen kanssa suunnittelemme seuraavia askeliamme Venäjän hyökkäyksen pysäyttämiseksi ja kestävän, luotettavan rauhan varmistamiseksi. Kuten presidentti Trump sanoi, hoidetaan homma, sanoi Zelenskyi.

Ranskan, Saksan ja Espanjan ulkoministerit lausuivat Trumpin ja Putinin puhelun jälkeen, että sopimusta Ukrainasta ei voi tehdä ilman että Ukraina ja eurooppalaiset ovat neuvotteluissa mukana.

Trumpin mukaan hän ja Zelenskyi loivat pohjaa perjantain tapaamisille Münchenin turvallisuuskonferenssissa, jossa Zelenskyi tapaa muun muassa varapresidentti J. D. Vancen ja ulkoministeri Rubion.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU