Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trump kiistää taas kaiken: “Hän oli lakimies ja hänen luulisi tuntevan lain”

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kiistää määränneensä entistä lakimiestään Michael Cohenia rikkomaan lakia. Cohen tuomittiin keskiviikkona kolmeksi vuodeksi vankilaan muun muassa vaitiolorahan järjestämisestä kahdelle naiselle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– En koskaan määrännyt Michael Cohenia rikkomaan lakia. Hän oli lakimies ja hänen luulisi tuntevan lain, Trump kommentoi Twitterissä torstaina.

Trumpin mukaan lakiasiantuntijat ovat osoittaneet, ettei hän ole tehnyt väärin. Lisäksi presidentti toisti, ettei ole rikkonut kampanjarahoitusta koskevaa lakia. Trumpin mielestä Cohenin rikokset eivät liity kampanjarahoituksesta.

Cohen pyysi oikeudessa keskiviikkona anteeksi sitä, että oli peitellyt Trumpin “likaisia tekoja”.

Heikkoudekseen Cohen sanoi sokean lojaaliuden Trumpia kohtaan. Cohenin mukaan Trump sai hänet “seuraamaan pimeyden polkua valoisan sijaan”.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE