Ulkomaat
10.2.2017 06:07 ・ Päivitetty: 10.2.2017 06:14
Trump kuumeni isoin kirjaimin Twitterissä: ”Nähdään oikeudessa, kyseessä on valtakuntamme turvallisuus!”
Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump on ottanut kantaa valitustuomioistuimen päätökseen pitää maahantulokiellon keskeytys voimassa.
Trump kirjoittaa Twitterissä, että ”Nähdään oikeudessa, kyseessä on valtakuntamme turvallisuus!” Hän kirjoitti koko twiitin isoin kirjaimin.
SEE YOU IN COURT, THE SECURITY OF OUR NATION IS AT STAKE!
— Donald J. Trump (@realDonaldTrump) February 9, 2017
Trump julkaisi twiittinsä pian sen jälkeen, kun valitustuomioistuin antoi päätöksensä maahantulokiellosta.
Washingtonin osavaltion aluetuomari jäädytti kiellon viime viikolla. Valituksen päätöksestä teki oikeusministeriö.
Valitustuomioistuimen päätöksen myötä Trumpin asettama maahantulokielto pysyy jäädytettynä ja kieltoa koskevien maiden kansalaiset voivat matkustaa Yhdysvaltoihin. Kielto koskee Irania, Irakia, Jemeniä, Syyriaa, Libyaa, Somaliaa ja Sudania.
Lisää aiheesta
Oikeusministeriö voi valittaa päätöksestä vielä korkeimpaan oikeuteen.
Korkeimmassa oikeudessa on kuitenkin tällä hetkellä vain kahdeksan tuomaria, joiden äänet todennäköisesti jakaantuisivat tasan puolesta ja vastaan. Tasatulos tarkoittaisi, että valitustuomioistuimen päätös pysyy voimassa.
Trumpin valitseman yhdeksännen tuomarin Neil Gorsuchin nimittäminen virkaan kestää todennäköisesti vielä kuukauden tai kaksi. Tammikuun lopulla asetetun maahantulokiellon on määrä kestää 90 päivää.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Ulkomaat
7.2.2017 10:15
LA Times: 17 osavaltiota vastustaa Trumpin asettamaa maahantulokieltoa
Ulkomaat
4.2.2017 06:55
”Edes presidentti ei ole lain yläpuolella” – Trump sai näpäytyksen tuomarilta
Ulkomaat
31.1.2017 17:46
”Kaikkea muuta kuin hyvä asia” – Merkel ja Löfven arvostelivat Trumpin määräämää maahantulokieltoa
Politiikka
31.1.2017 14:21
Kumpula-Natri: EU:n johdon tuomittava Yhdysvaltain maahantulokiellot – ”Vaikeneminen on häpeällistä ja väärin”