Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trump lyttäsi kryptovaluutat Twitterissä – ylisti Yhdysvaltain dollaria

Presidentti Trump kertoi Twitterissä eilen, ettei ole kryptovaluuttojen kannattaja.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on arvostellut rajusti bitcoinia ja muita kryptovaluuttoja viime yönä Suomen aikaa lähettämissään tviiteissä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Ne eivät ole rahaa, ja niiden arvo heilahtelee rajusti eikä perustu mihinkään, Trump sanoo.

Trump myös vaatii, että Facebookin pitää hakeutua pankkisääntelyn piiriin sekä Yhdysvalloissa että kansainvälisesti, jos se haluaa ottaa käyttöön libra-nimisen oman kryptovaluuttansa.

Facebook julkisti viime kuussa suunnitelmat tuoda ensi vuonna tarjolle oman kryptovaluuttansa, jonka avulla yhteisöpalvelun 2,4 miljardia käyttäjää voisivat hoitaa raha-asioitaan perinteisen pankkijärjestelmän ulkopuolella.

Lohkoketjuihin perustuvan libran arvo aiotaan pitää vakaana sitomalla se reaalimaailman sijoitusvarallisuuteen, kuten valtionlainoihin. Näin on tarkoitus välttää valuuttakurssin rajut heilahtelut.

Trumpin mukaan Yhdysvalloissa on vain yksi todellinen valuutta, ja se on luotettava ja vahvempi kuin koskaan.

– Se on ylivoimaisesti johtava valuutta maailmassa, ja niin se tulee aina olemaan. Sen nimi on Yhdysvaltojen dollari! Trump tviittasi.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE