Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

16.3.2026 06:16 ・ Päivitetty: 16.3.2026 06:16

Trump odottaa liittolaisilta apua Hormuzinsalmen avaamiseen ja uhoaa ”eri muotoisilla” tulleilla

GIUSEPPE CACACE / AFP / LEHTIKUVA
Iranin uusi johtaja Ali Khamenei on ilmoittanut, että öljyn pullonkaula Hormuzinsalmi on pidettävä kiinni.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo, että Yhdysvallat käy keskusteluja Iranin kanssa. Air Force One -lentokoneessa toimittajille puhuneen Trumpin mukaan Iran ei ole valmis tekemään sopimusta sodan lopettamisesta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

- Kyllä, olemme yhteydessä heihin, Trump sanoi toimittajille, kun häneltä kysyttiin, onko käynnissä Lähi-idän sodan päättämiseen tähtääviä diplomaattisia toimia.

Trump ei tarkentanut Iranin kanssa käytyjen keskustelujen luonnetta.

Trump sanoi, ettei ollut varma, halusiko hän solmia sopimusta sodan lopettamiseksi. Trumpin mukaan kellään ei ole tietoa siitä, kuka Irania edustaa, sillä suurin osa maan johtajista on surmattu.

Trumpin mukaan iranilaiset kuitenkin haluavat tehdä ”diilin”.

Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi kielsi aiemmin, että Iran olisi käynyt keskusteluja Yhdysvaltojen kanssa.

Sota Lähi-idässä alkoi kaksi viikkoa sitten, kun Israel ja Yhdysvallat aloittivat ilmaiskut Iraniin ja tappoivat Iranin ylimmän johtajan, ajatollah Ali Khamenein. Iran on vastannut muun muassa iskemällä Israeliin sekä Yhdysvaltain tukikohtiin Lähi-idän alueella.

TRUMPIN mukaan sotilasliitto Natolla on edessään synkkä tulevaisuus, jos liittolaismaat eivät auta Yhdysvaltoja Hormuzinsalmen avaamisessa. Trump esitti kommenttinsa Financial Timesin haastattelussa.

Trump sanoo odottavansa Euroopan mailta apua, koska Yhdysvallat on auttanut Ukrainaa, kun tämä puolustautuu Venäjän hyökkäyssotaa vastaan.

- Jos vastausta ei tule tai jos se on kielteinen, uskon sen vaikuttavan erittäin kielteisesti Naton tulevaisuuteen, sanoi Trump.

Trump kohdisti haastattelussa painetta myös Kiinaan, jonka tulisi hänen mielestään niin ikään auttaa Yhdysvaltoja salmen avaamisessa.

Trump sanoi, että hänen hallintonsa haluaisi kuulla Kiinan kannan asiaan ennen hänen ja Kiinan presidentin Xi Jinpingin tapaamista. Maalis-huhtikuun vaihteeseen kaavailtua tapaamista voitaisiin Trumpin mukaan myös lykätä.

ARABIEMIRAATTIEN Dubaissa paikallinen ilmailuviranomainen kertoi Dubain hallinnon mediatoimiston mukaan, että lentoliikenne on keskeytetty toistaiseksi kaupungin kansainvälisellä lentokentällä.

Viranomainen kertoi aiemmin saaneensa hallintaan tulipalon, joka syttyi kentän läheisyydessä drooni-iskun yhteydessä. Tapauksesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Viranomaisen mukaan lennot keskeytetään varotoimenpiteenä turvallisuuden varmistamiseksi. Arabiemiraattien puolustusministeriön mukaan kuusi ihmistä on kuollut maassa sen jälkeen, kun Lähi-idän sota alkoi.

Irakin viranomaisten mukaan Bagdadin kansainväliselle lentokentälle sunnuntaina tehty raketti-isku haavoitti viittä ihmistä.

TRUMP kommentoi sosiaalisessa mediassa myös, että hänellä on oikeus määrätä tuontitulleja Yhdysvaltain korkeimman oikeuden helmikuisesta päätöksestä huolimatta.

Tuolloin korkein oikeus kumosi Trumpin asettamat tullit ja katsoi presidentin ylittäneen valtaoikeutensa määrätessään laajoja, globaaleja tulleja.

Trumpin mukaan hänellä on oikeus määrä tulleja, mutta toisessa muodossa. Trumpin mukaan myös korkein oikeus on linjannut näin.

Trump onkin asettanut maailman maille uusia tulleja, jotka pohjaavat eri säädökseen kuin korkeimman oikeuden kumoamat tullit.

TOISAALTA Yhdysvallat on aloittanut kauppaneuvottelut Kiinan kanssa. Kiinan ja Yhdysvaltain viranomaiset aloittivat neuvottelut sunnuntaina Pariisissa, kertoi Kiinan valtion uutistoimisto Xinhua.

Uutistoimisto Bloombergin mukaan kyseessä oli ensimmäinen kerta sen jälkeen, kun Yhdysvaltain korkein oikeus kumosi Trumpin asettamat tuontitullit ja katsoi presidentin ylittäneen valtaoikeutensa niitä määrätessään.

Kiinan kauppaministeriö sanoi perjantaina tiedotteessaan, että viranomaiset käyvät Pariisissa neuvotteluja molempia osapuolia kiinnostavista talous- ja kauppakysymyksistä. Tarkempia tietoja neuvottelujen sisällöstä ministeriö ei antanut. Neuvottelujen on tarkoitus kestää kaksi päivää.

Viime vuonna maiden välillä käytiin kiivasta kauppasotaa ja vastavuoroiset tullit nousivat ajoittain jopa kolminumeroisiin lukuihin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU