Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trump oikoi puheitaan – kertoi asetelleensa sanansa väärin Helsingissä

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo, että hän hyväksyy tiedustelutiedot Venäjän sekaantumisesta Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleihin ja että hänellä on täysi luottamus maansa tiedusteluelimiin. Trump sanoo antavansa Yhdysvaltain tiedustelutoiminnalle täyden tukensa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Trump selitti tiistai-iltana, mitä oikeasti tarkoitti puheillaan Helsingin huippukokouksen tiedotustilaisuudessa edellisenä päivänä.

Venäjän osallisuudesta vaaleihin Trump sanoi puhuneensa väärin. Hän kertoi halunneensa sanoa, ettei näe syytä sille, miksi vaaleihin sekaantunut taho ei olisi ollut Venäjä, mutta ettei sekaantuminen vaikuttanut vaalien lopputulokseen. Trump selitti sanoneensa vahingossa “would”, kun hän tarkoitti “would not”.

Trump vakuuttaa, ettei hänen vaalikampanjallaan ollut salaista yhteistyötä Venäjän viranomaisten kanssa.
Lisäksi hän sanoo Yhdysvaltojen aikovan estää kaikki mahdolliset yritykset vaikuttaa Yhdysvaltojen kongressin välivaaleihin, jotka ratkeavat marraskuussa.

Useat amerikkalaisviestimet välittivät suorana Trumpin tiistai-illan puheen, joka oli ensimmäinen julkinen esiintyminen presidentin palattua Yhdysvaltoihin Helsingistä.

Myös omat koirat purivat

Trump sai kotimaassaan runsaasti kritiikkiä puheistaan Helsingissä, jossa hän piti yhteisen tiedotustilaisuuden Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa. Trump sanoi tiedotustilaisuudessa Putinin kiistäneen vahvasti Venäjän sekaantumisen Yhdysvaltain presidentinvaaleihin, ja ettei ole syytä uskoa niin tapahtuneen. Trump näytti siten uskovan enemmän Venäjän presidenttiä kuin oman maansa tiedusteluviranomaisia.

Lisää aiheesta

Esimerkiksi CIA:n entinen johtaja John Brennan kutsui Twitterissä Trumpin toimia maanpetokselliseksi. Jopa Trumpia yleisesti tukeva Fox News -televisiokanava moitti presidentin puheita.

Trump sanoi aiemmin tiistaina Twitterissä, että hänen mielestään presidenttien tapaaminen oli onnistunut ja että media on antanut siitä vääristyneen kuvan.

Trump: Pohjois-Korean ydinaseriisunnalla ei aikarajaa.

Trump sanoi varhain keskiviikkona Suomen aikaa myös, ettei Yhdysvallat ole asettanut Pohjois-Korealle minkäänlaista takarajaa, johon mennessä maan pitäisi edistyä ydinaseriisunnassa.

Aikaisemmin Trump ja muut hänen hallintonsa edustajat olivat sanoneet, että ydinaseriisunta alkaisi saman tien ja etenisi nopeasti. Ulkoministeri Mike Pompeo oli jopa sanonut, että maa saataisiin riisuttua kokonaan ydinaseista Trumpin ensimmäisen presidenttikauden aikana eli noin vuoden 2020 loppuun mennessä.

Yhdysvallat ja Pohjois-Korea sopivat ydinaseriisunnasta, kun Trump tapasi Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin. He eivät kuitenkaan sopineet hankkeen aikataulusta tai muista käytännön yksityiskohdista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE