Talous
5.4.2019 21:00 ・ Päivitetty: 5.4.2019 21:00
Trumpin esittämä ehdokas Maailmanpankin johtoon – huhun mukaan tyrehdyttäisi lainahanat Kiinalta
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin esittämä ehdokas David Malpass valittiin perjantaina Maailmanpankin johtoon yksimielisellä päätöksellä.
Malpass seuraa tehtävässä ennenaikaisesti virkansa jättävää amerikankorealaista Jim Yong Kimiä.
Yhdysvaltain valtiovarainministeriön virkamies Malpass on sanonut aikovansa uudistaa Maailmanpankkia.
Malpass haluaa isommat lainakulut Kiinan kaltaisille varakkaammille maille. Hänen tavoitteekseen on jopa huhuttu lainahanojen tyrehdyttäminen Kiinalta.
Kirjoittamattoman säännön vuoksi Yhdysvallat on voinut käytännössä nimetä Maailmanpankin pääjohtajan.
Kaikki järjestön johtajat ovat olleet amerikkalaisia miehiä.
Vastapainona Maailmanpankin sisarinstituution, Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) johto on pysynyt eurooppalaisten käsissä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.