Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Trumpin pitäisi hävetä” – CNN:n mukaan entinen CIA-johtaja arvostee uutta presidenttiä itsetehostuksesta

John Brennan.

Presidentti Donald Trumpin käytös eilisellä CIA-vierailulla on saanut keskustiedustelupalvelun entisen johtajan John Brennanin närkästymään.
Brennanin mielestä Trumpin pitäisi hävetä, sanoo Brennanin entinen avustaja uutiskanava CNN:n mukaan.

Ex-avustajan mukaan Brennania surettaa ja suututtaa Trumpin itsetehostus, kun tämä puhui CIA-vierailullaan. Trump keskittyi muun muassa esittämään arvioita siitä, paljonko hänen virkaanastujaisissaan oli yleisöä.

Yhdysvalloissa uusi presidentti Donald Trump otti heti ensimmäisenä kokonaisena virkapäivänään median silmätikukseen. Trump syyttää median vääristelleen hänen virkaanastujaisiinsa osallistuneiden ihmisten määrää.

Trump sanoi vieraillessaan Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n päämajassa lauantaina, että hänestä näytti siltä, että virkaanastujaisia seurasi jopa yli miljoona ihmistä.

Entisen presidentin Barack Obaman virkavalatilaisuuteen osallistui arviolta 1,8 miljoonaa ihmistä vuonna 2009.

Washingtonin viranomaiset ennakoivat, että perjantaina Trumpin virkavalatilaisuuteen osallistuisi mahdollisesti noin 800 000–900 000 ihmistä, mikä on puolet Obaman saamasta yleisöstä. Joidenkin medioiden mukaan paikalla olisi ollut 250 000 ihmistä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE