Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tulee aikamoinen kiire” – Perustuslakiasiantuntijat näyttivät valinnanvapauslaille keltaista valoa, yhdenvertaisuus yhä huolena

Hallituksen valinnanvapauslakiesitys on mennyt perustuslain kannalta huomattavasti parempaan suuntaan viime kesästä. Näin arvioivat professorit, jotka olivat tänään eduskunnan perustuslakivaliokunnan kuultavina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kesäkuussa edellinen versio soten valinnanvapauslaista tyssäsi perustuslakivaliokuntaan. Nyt asiantuntijat sanovat, että lain suurimmat perustuslailliset puutteet on korjattu.

– Kun julkisuudessa on käytetty näitä liikennevalovertauksia, niin jos kesäkuussa valinnanvapausesitykselle näytettiin punaista valoa niin nyt se valo on vähintäänkin keltainen ja ehkä jopa menossa vihreän suuntaan, sanoi Turun yliopiston oikeustieteen professori Juha Lavapuro tultuaan perustuslakivaliokunnan kokouksesta.

Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen totesi, että nyt käsillä oleva ehdotus on perusrakenteidensa puolesta perustuslain kannalta huomattavasti parempi kuin viime kesänä poistettu paketti.

– Siellä on poistettu yhtiöittämisvelvollisuus, siellä on vaiheistettu eli muutettu valinnanvapauslain toimeenpanoa ajallisesti. Nämä ovat hyviä muutoksia perustuslain kannalta, Ojanen sanoi.

– Isot rakenteelliset perustuslakiongelmat näyttävät pitkälti poistuneen. Se ei tarkoita sitä, että tämä olisi ongelmaton, mutta näissä ongelmissa on kyse mittaluokaltaan erilaisista asioista kuin aiemmin.

Mahdolliseksi ongelmakohdaksi asiantuntijat nostivat yhdenvertaisuuden toteutumisen.

Lisää aiheesta

Lakiesityksen yhdeksi mahdolliseksi ongelmakohdaksi asiantuntijat nostivat yhdenvertaisuuden toteutumisen.

– Itsehallintoon sisältyy sisäänrakennettuna elementtinä mahdollisuus siihen, että asiat järjestetään eri tavoin, jolloin syntyy tiettyä epäyhdenvertaisuutta. Hallitus lähtee jo tässä esityksessään siitä, että maakuntien sisällä ja välille saattaa syntyä epäyhdenvertaisuutta, sanoi Åbo Akademin julkisoikeuden professori Markku Suksi.

Suksi näki, että lakiin olisi hyvä saada jonkinlainen seurantajärjestelmä, jonka avulla yhdenvertaisuusongelmiin voitaisiin puuttua.

Akuuteimmaksi haasteeksi Suksi nosti kuitenkin aikataulun.

– Erityisesti se, että siellä on maakuntavaalit sellaisena perälautana. Sen suhteen tässä tulee aikamoinen kiire.

Suksi muistutti myös, että vaikka valinnanavapauslain osalta saattaa hyvinkin tulla valmista, koko sote-uudistus on monimutkainen kokonaisuus, johon liittyy monia muitakin lakeja.

Asiantuntijat painottivat sitä, että mitään lopullisia kannanottoja ei voi tehdä, ennen kuin on kuultu myös sosiaali- ja terveysalan asiantuntijoita. Heidän näkemyksillään on professorien mukaan merkitystä myös valtiosääntöoikeudelliseen tarkasteluun.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE