Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tulisiko poliisin saada jatkossa helpommin potilastietoja? – kansanedustaja huolestui: “Ei pidä ampua tykillä kärpästä”

Hallituksen suunnitelmissa on lisätä poliisien oikeuksia saada potilastietoja. Kansanedustaja Sirpa Paatero (sd.) näkee tässä valtavia riskejä ja pitää ensisijaisen tärkeänä sitä, ettei potilasturvallisuus tai terveydenhuollon toiminta vaarannu.

Demokraatti

Demokraatti

Kansanedustaja pitää ymmärrettävänä, että esityksellä halutaan helpottaa poliisitutkintaa, mutta esitys vaatii silti tarkkaa harkintaa. Huomiota on kiinnitettävä tässä tapauksessa myös  potilaan ja terveydenhuoltohenkilökunnan välisen luottamussuhteen merkitykseen. Tärkeintä olisikin löytää tasapaino, jotta perusoikeudet eivät vaarannu.

– Juuri ollaan hyväksymässä tietosuojalakia, jossa on tavoitteena tarkentaa ihmisten tietojen käsittelyn pelisääntöjä, Paatero muistuttaa.

Paatero toteaa terveystietojen olevan arkaluontoisinta tietoa, mitä yksilöstä on.

Aiheeseen otti kantaa myös SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne Twitterissä: “Lääkärin työn tavoitteena on parantaa ja hoitaa, ei suorittaa esitutkintaa. Tästä on pidettävä kiinni.”

Lisää aiheesta

Nykyisenkin lain mukaan informointi on jo mahdollista. Tilannetta voitaisiin muuttaa Paateron mielestä lisäämällä esimerkiksi ilmoitusvelvollisuutta tai -mahdollisuutta.

– Ei pidä ampua tykillä kärpästä, vahingot voivat olla hyötyä suuremmat, toteaa Paatero.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE