Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tunnettu rikostoimittaja myrskyn nostaneesta HS-vuodosta: Tämä seikka paljastaa, että “myös toimittajat ovat epäiltyinä”

Helsingin Sanomien Puolustusvoimia koskevaan uutisointiin liittyvässä tutkinnassa rikosnimikkeeksi on kirjattu turvallisuussalaisuuden paljastaminen, kertoi keskusrikospoliisi (KRP) Twitterissä aiemmin lauantaina.

MTV:n rikostoimittaja, kirjailija Jarkko Sipilä kommentoi asiaan omalla Twitter-tilillään. Hän jakaa kuvaa “turvallisuussalaisuuden paljastaminen” koskevasta lainkohdasta:

“Joka oikeudettomasti julkistaa tai toiselle välittää, luovuttaa tai ilmaisee taikka tällaista tarkoitusta varten oikeudettomasti hankkii tiedon seikasta, joka Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi on säädetty tai määrätty salassa pidettäväksi tai joka tekijän tieten on sen laatuinen, että sen paljastuminen on omiaan aiheuttamaan vakavaa vahinkoa Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle, on tuomittava turvallisuussalaisuuden paljastamisesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi. Yritys on rangaistava.”

Hän kommentoi samassa yhteydessä:

“Kun krp ilmoitti tutkivansa HS:n viestikoelaitosjuttua turvallisuussalaisuuden paljastamisena, niin se tarkoittaa että myös toimittajat ovat epäiltyinä.”

Sipilä jatkaa seuraavassa twiitissään:

“Turvallisuussalaisuuden paljastamisen maksimituomio on 4 v vankeutta ja rikosnimike avaa krp:lle liudan tutkintakeinoja kotietsinnästä teletietoihin sekä telekuuntelusta tekniseen katseluun. Peitetoimintakin olisi mahdollista.”

Korjattu laktekstin kohtaa, jossa puhuttiin vankeustuomion pituudesta. Turvallisuussalaisuuden paljastamisesta tuomitaan vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE