Ulkomaat
10.7.2019 10:18 ・ Päivitetty: 10.7.2019 10:18
Turkki jatkaa porauksia Kyproksen ulkopuolella – EU ja Yhdysvallat vastustavat
Turkki ilmoittaa aikovansa jatkaa porauksia Kyproksen rannikon ulkopuolella piittaamatta EU:n vaatimuksista. EU on kehottanut Turkkia lopettamaan laittomat poraukset.
Kyproksen rannikon läheisyydestä on löydetty mittavat kaasuesiintymät, joiden hyödyntämisestä on syntynyt kiistaa EU-jäsen Kyproksen ja Turkin välille.
Turkki lähetti viime kuussa toisen aluksen Kyproksen lähivesille etsimään öljyä ja kaasua. Turkin ulkoministeriö sanoi kannanotossaan, että poraukset ovat täysin laillisia.
Ministeriö sanoi kannanotossaan torjuvansa EU:n ja Kreikan ulkoministeriön vaatimukset porausten lopettamisesta. EU on varoittanut, että se voi määrätä Turkille pakotteita, jos poraaminen jatkuu. Myös Yhdysvallat on kehottanut Turkkia lopettamaan.
Vetoomukset kaikuivat kuuroille korville, vaikka Kreikan ulkoministeri Nikos Dendias sanoi Turkin toimivan itäisellä Välimerellä hemmotellun kakaran tavoin.
– Pidämme outoina ulkoministerin lausuntoja koskien Turkin toimintaa. Itse asiassa, ”Euroopan hemmotellun kakaran” titteli kuuluu Kreikalle, ministeriö vastasi naapurimaalle.
Turkki sanoo vain valvovansa omia oikeuksiaan hyödyntää oman mannerjalustansa öljy- ja kaasuvarantoja.
Lisää aiheesta
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Ulkomaat
2.7.2019 10:15
Turkissa alkoi suurratsia – yli 120:tä ihmistä epäillään yhteyksistä yhteyksistä vuosien takaiseen epäonnistuneeseen vallankaappausyritykseen
Ulkomaat
28.6.2019 07:23
Trump hehkutti välejään Putiniin: ”Meillä on erittäin, erittäin hyvä suhde”
Ulkomaat
24.4.2019 15:32
Sri Lankan hallitus myönsi virheitään – iskun toteuttaja edelleen epäselvä
Ulkomaat
2.4.2019 04:29
Yhdysvallat peruu hävittäjäkaupat Turkin kanssa
Ulkomaat
14.5.2019 10:45
Erdogan syytti Syyriaa Venäjä-yhteistyön pilaamisesta
Ulkomaat
10.2.2019 07:06
”Ei ole enää salaisuus, että yli miljoona uiguuria joutuu kidutuksen ja poliittisen aivopesun kohteeksi keskitysleireillä ja vankiloissa”
Kotimaa
12.2.2019 08:49
KHO: Turkkilaiselle kurdille olisi pitänyt myöntää turvapaikka – miehelle langetettiin Turkissa kahden vuoden vankeustuomio