Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Turkissa alkoi suurratsia – yli 120:tä ihmistä epäillään yhteyksistä yhteyksistä vuosien takaiseen epäonnistuneeseen vallankaappausyritykseen

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan (kuvassa) syyttää muslimisaarnaaja Fethullah Gülenia vallankaappausyrityksestä.

Turkissa poliisi on aloittanut maanlaajuiset ratsiat yli 120 ihmisen pidättämiseksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Valtionmedian mukaan 122:ta ihmistä epäillään yhteyksistä ryhmään, jota syytetään vuoden 2016 epäonnistuneesta vallankaappausyrityksestä.

Istanbulissa, Konyassa ja Izmirissä syyttäjät antoivat kymmeniä pidätysmääräyksiä muun muassa sotilaista, joista osa on edelleen virassa ja osa irtisanottu. Asiasta kertoo valtiollinen uutistoimisto Anadolu, jonka mukaan 41 epäiltyä oli pidätetty tiistaina ennen puoltapäivää.

Kymmeniätuhansia ihmisiä on pidätetty vallankaappausyrityksen jälkeen. Pidätettyjä on epäilty yhteyksistä Yhdysvalloissa maanpaossa elävään muslimisaarnaaja Fethullah Güleniin.

Presidentti Recep Tayyip Erdoganin hallinto on syyttänyt Güleniä vallankaappausyrityksen järjestämisestä. Gülen on kiistänyt syytökset.

Vuodesta 2016 lähtien yli 140 000 julkisen sektorin työntekijää on irtisanottu tai pidätetty virasta, koska heitä epäillään yhteyksistä Güleniin. Satoja ihmisiä on pidätetty viime kuukausina, vaikka Turkin länsimaiset liittolaiset ja ihmisoikeusjärjestöt ovat kritisoineet maan toimia.

Erdoganin hallituksen on syytetty haluavan ainoastaan päästä eroon vastustajista. Turkkilaisviranomaiset ovat puolestaan sanoneet ratsioiden olevan tarpeellisia, jotta Gülenin vaikutus saadaan poistettua valtion instituutioista.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE