Politiikka
15.10.2018 12:11 ・ Päivitetty: 15.10.2018 12:11
Turun kaupunginjohtajana toiminut Armas Lahoniitty on kuollut 74-vuotiaana
Turun entinen kaupunginjohtaja, kaupunkineuvos Armas Lahoniitty on kuollut. Lahoniitty kuoli maanantaina 15.10.2018 vaikean, nopeasti edenneen sairauden uuvuttamana. Kuollessaan hän oli 74-vuotias.
Asiasta tiedottaa Turun kaupunki.
Lahoniitty oli syntynyt Punkalaitumella ja koulutukseltaan hän oli valtiotieteen maisteri Turun yliopistosta. Hänet promovoitiin vuonna 2006 Turun yliopiston kunniatohtoriksi.
Lahoniitty toimi Turun kaupunginjohtajana vuosina 1995–2005. Sitä edelsi pitkä kunnallispoliittinen ura niin SDP:n valtuutettuna, kaupunginhallituksen puheenjohtajana kuin apulaiskaupunginjohtajana.
Hänen kädenjälkensä ja vaikutuksensa näkyy lukuisissa Turun kehityksen kannalta keskeisissä päätöksissä niin koulutuksen, kulttuurin kuin elinkeinoelämänkin aloilla.
”Turun kaupunki suree edesmennyttä kaupunginjohtaja Armas Lahoniittyä. Toivotan voimia hänen läheisilleen suuren surun keskellä”, sanoo Turun kaupunginjohtaja Minna Arve.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.