Nämä tutkimustulokset perustuvat hömötiaisten (Poecile montanus) pitkäaikaistutkimukseen, jonka aineiston keräämisen aloitti Oulun yliopiston emeritusprofessori Markku Orell jo 1970-luvulla. Tutkimuksessa hyödynnettiin todellisia metsänhakkuutietoja, jotta avo- ja harvennushakkuiden vaikutukset saatiin tarkasti selville. Aiemmat samansuuntaiset tutkimustulokset ovat pohjautuneet karkeampiin tietoihin hakkuista.

Oulun yliopisto kertoo tiedotteessaan, että vuosikymmenien tutkimus osoittaa metsänhakkuiden pitkän kertymän aiheuttavan merkittävää elinympäristökatoa, ja sen heikentymistä hömötiaiselle ja samankaltaisille lajeille kuten töyhtötiaiselle, jotka ovat elintapojensa vuoksi erityisen riippuvaisia luonnontilaisen kaltaisista metsistä. Vaikka vuosittain metsänhakkuita tehdään vain muutamia tietyllä metsäalueella, vuosien saatossa hakkuista kertyvä ala suurentuu ja on uhka luonnon monimuotoisuudelle.

METSÄHAKKUIDEN todettiin tutkimuksessa vaikuttavan hömötiaisen pesimiseen kertautuvasti ainakin 30 vuoteen asti. Mitä enemmän maastossa oli alle 30 vuotta sitten hakattua metsää, sitä vähemmän ja harvemmassa hömötiaiset pesivät, ja myös poikaset levittäytyivät syntymäpesästään yhä kauemmas.

Hömötiainen on monille tuttu paikkalintu, joka asuu metsässä pienellä reviirillään ympäri vuoden.

– Talven se sinnittelee pääasiassa puun kaarnan koloihin ja naavan alle varastoimallaan ravinnolla. Luonteeltaan tuo peloton metsätiainen tulee kuitenkin mielellään tervehtimään metsässä kulkijaa, Oulun yliopiston väitöskirjatutkija Satu Kumpula kertoo tiedotteessa.

Joka vuosi toukokuussa hömötiainen kaivaa pienellä nokallaan uuden pesäkolon lahopuuhun. Lahojen lehtipuiden merkitys korostui tutkimuksessa: hömötiainen on käytännössä täysin riippuvainen lahopuusta pesäpaikakseen, sillä pieni tiainen pystyy kaivamaan pesäkolon vain riittävän pehmeään lahopuuhun, joka usein on koivupökkelö. Hömötiainen oli vielä muutama vuosikymmen sitten Suomen neljänneksi runsain pesimälintu, mutta nykyään laji luokitellaan nopean taantumisen vuoksi erittäin uhanalaiseksi.

TUTKIMUSTULOSTEN perusteella hömötiaisen ja todennäköisesti monien sen kaltaisten vanhan ja varttuneen metsän lajien menestystä voidaan parantaa välttämällä avohakkaamista. Avohakkuut aiheuttavat vuosien ajaksi suoraa elinympäristökatoa, vaikka metsä kasvatetaan takaisin.

– Jos myös harvennushakkuilla kaikki hömötiaisen kannalta tärkeät lahot lehtipuut poistetaan tai ne kaatuvat, saatetaan aiheuttaa vuosikymmenien puute pesäpuista, Kumpula sanoo.

Tutkimustuloksissa lahonneiden lehtipuupökkelöiden runsas määrä paransi tilannetta ja lyhensi pesien välistä etäisyyttä. Tutkijoiden mukaan nämä asiat olisi syytä ottaa huomioon metsätaloudessa, sillä jos metsässä ei ole lahoa lehtipuuta, ei hömötiainen voi siellä pesiä. Lahopuun määrää metsissä voidaan lisätä myös ennallistamalla.

– Hömötiainen pesii harvemmin pönttöön, joten linnunpöntöt eivät sitä auta, Kumpula jatkaa tiedotteessa.

Tutkijat vinkkaavat, että metsässä kulkiessa voi hömötiaisen pesäpaikka-avuksi nostaa kaatuneita lehtipuupökkelöitä pystyyn nojalleen muihin puihin tai tehdä puun kovaan tuoheen kolmen sentin aukon, jotta hömötiainen pääsisi paremmin käsiksi juustomaisen valkolahoon.

HÖMÖTIAISEN pitkään jatkuneeseen taantumalla on etsitty useita syitä, mutta uudessa tutkimuksessa metsänhakkuut paljastuivat selvästi tärkeimmäksi tekijäksi.

Myös sini- ja talitiaisten runsastuminen saattaa vaikuttaa, mutta on epäselvää, onko etelästä lisääntyneistä lajeista ja lajien välisestä kilpailusta haittaa täällä aiemmin ympäri vuoden eläneille tiaislajeille, kuten hömötiaiselle. Kumpula jatkaa aiheen tutkimista väitöskirjassaan.

Tutkimus julkaistiin Forest Ecology and Management -tiedelehdessä. Tutkimusartikkeli: Kumpula, S., Vatka, E., Orell, M., & Rytkönen, S. (2023). Effects of forest management on the spatial distribution of the willow tit (Poecile montanus). Forest Ecology and Management.