Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Twitter haastoi Muskin oikeuteen – miljardööri vastasi lol-viestillä – Twitterissä

AFP / LEHTIKUVA / OLIVIER DOULIERY

Sosiaalisen median yhtiö Twitter on haastanut miljardööri Elon Muskin oikeuteen. Musk kertoi perjantaina peruvansa aikeensa ostaa Twitter 44 miljardilla Yhdysvaltain dollarilla.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Twitter on nostanut kanteen Muskia vastaan Yhdysvaltojen itärannikolla sijaitsevassa Delawaren osavaltiossa. Kanteessaan yhtiö pyytää tuomioistuinta määräämään Muskin viemään yrityskaupat maaliin.

Oikeuteen jätetyistä dokumenteista selviää, että Twitter kuvailee Muskin päätöstä perua kaupat malliesimerkiksi tekopyhyydestä. Twitterin mukaan mitkään taloudelliset korvaukset eivät voisi korjata Muskin aiheuttamia vahinkoja.

-  Muskin käytös yksinkertaisesti osoittaa, että hän haluaa paeta sitovasta sopimuksesta, jonka hän on vapaaehtoisesti allekirjoittanut. Ja nyt hän vahingoittaa Twitteriä tässä prosessissa, kanteessa kirjoitetaan.

-  Twitter on kärsinyt ja kärsii edelleen peruuttamattomia vahinkoja syytettyjen rikkeistä.

Osakekurssi lähti hienoiseen nousuun.

Muskin huhtikuussa tekemän sitovan sopimuksen ehdoissa on miljardin dollarin maksu siitä, jos sopimus ei toteudukaan.

Twitterin osakekurssi lähti hienoiseen nousuun sen jälkeen, kun tieto kanteesta tuli julki.

Muun muassa sähköautoja valmistavan Teslan omistajana tunnetuksi tullut Musk päätyi perumaan Twitterin osakekaupat sen jälkeen, kun hän oli ensin väittänyt, että Twitterin käyttäjissä on selvästi enemmän bottitilejä kuin mitä yhtiö on myöntänyt. Bottien osuus käyttäjistä on olennainen tieto mainostajien kannalta. Twitterin virallinen kanta on, että botteja on alle viisi prosenttia.

Miljardööri julkaisi Twitter-tilillään viestin sen jälkeen, kun uutinen häntä vastaan nostetusta kanteesta oli alkanut levitä mediassa.

-  Oi ironiaa lol, Musk kirjoitti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE