Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Työmarkkinajärjestöt: Suomen paikka ei ole EU:n kakkoskehällä

Suomalaiset työmarkkinajärjestöt kehottavat yhteisessä kannanotossaan hallitusta pyrkimään Euroopan unionin ytimiin. Julkilausuman ovat tehneet EK, SAK, Akava, STTK, Kuntatyönantajat sekä valtion ja kirkon työmarkkinalaitokset.

– Kansalaisille, yrityksille ja koko Suomelle on välttämätöntä, että Suomi toimii siellä, missä päätöksiä valmistellaan ja tehdään. Muuttuvassa EU:ssa Suomi ei saa ajautua tilanteeseen, jossa vaikutusmahdollisuutemme vähenevät, järjestöt toteavat.

Järjestöt muistuttavat, että Eurooppa tarvitsee uutta talouskasvua ja työpaikkoja, mutta myös vakaata toimintaympäristöä.

Suomen EU-politiikasta syntyi keskustelua pääministeri Juha Sipilän (kesk.) julkaistua kirjoituksen Helsingin Sanomissa, jossa hän kannatti maltillista keskitien politiikkaa. Entinen pääministeri Paavo Lipponen (sd.) vastasi peräten suurempaa aktiivisuutta ja pyrkyä pysyä ytimissä mukana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE