Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Työministerin huoli julki: “Tällaisella päätöksellä 100 000 työtöntä putoaisi ansiosidonnaisen tuen piiristä”

Nora Vilva
Työministeri Tuula Haatainen (sd.).

Työelämän kysymykset hallitusneuvottelujen kynnykset askarruttivat monia SDP:n kansanedustajia vappupuheissa. Johanna Ojala-Niemelä ja Tuula Haatainen ovat huolissaan, miten käy ansiosidonnaisen työttömyysturvan.

Demokraatti

Demokraatti

SDP:n eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä puhui vappuna Kemissä ja Torniossa ja suuntasi viestiään perussuomalaisille.

Ojala-Niemelän mukaan hallitusneuvotteluista on odotettavissa kova porvariohjelma, joka tietää leikkauksia ihmisten toimeentuloon ja julkiseen sektoriin sekä päätöksiä, jotka synnyttävät jännitteitä työmarkkinoille.

– Täysin epärealistisia 6 miljardin euron leikkauksia kaavaillessaan toivon, ettei porvarit unohda sosiaalista omaatuntoa eikä laita leikkausten maksajiksi kaikkein heikko-osaisimpia, Ojala-Niemelä sanoi.

– Porvareiden suunnitelmissa on myös ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkaaminen. Keppiä on luvassa paljon, porkkanoita vähemmän. Ongelmana ei kuitenkaan ole työhaluttomuus, vaan työpaikkojen puute ja kohtaanto-ongelma. Todellisen tuottavuusloikan onnistumiseksi tarvitaan työelämän kehittämistä eikä palkansaajan turvan heikentämistä.

OJALA-NIEMELÄ totesi, että edellisen Sipilän porvarihallituksen jäljet olivat karmeat ja paikattavaa Marinin hallituksella riitti.

– Kuten muistamme, tällöin tehtiin sarja työelämää heikentäviä päätöksiä kuten aktiivimalli, työttömyysturvan ja lomarahojen leikkaukset ja irtisanomissuojan heikentäminen muutamia esimerkkejä mainitakseni. Mielestäni työelämän kehittämisessä on vaalittava luottamuksen ja sopimisen kulttuuria. Toivon, että perusporvarihallitus muistaa myös, että sanelulla ja pakolla ei tätä maata ole rakennettu eikä rakenneta tulevaisuudessakaan. Kolmikantaisella sopimisella on tässä maassa pitkät perinteet ja sillä on saatu parhaimmat tulokset ilman turhaa riitelyä.

Ojala-Niemelä painotti, että sopimusten yleissitovuutta ei saa murtaa eikä porata siihen reikiä.

– Sopimusten vähimmäisehtojärjestelmä on duunarin perusturvaa. Kaikki kikkailut tämän koko sopimusjärjestelmän kivijalan murtamiseksi on torjuttava.

– Perussuomalaisille lähettäisin vappuna seuraavan viestin: Perussuomalaisina en olisi erityisen ylpeä siitä tavasta, jolla vaaleissa lunastitte kannatuksenne: katteettomilla lupauksilla. Nyt on lupausten lunastamisen aika, joita ette pääse pakoon. Meillä on syytä odottaa energian ja polttoaineiden hinnan laskua ja sodan päättymistä.

KANSANEDUSTAJA, työministeri Tuula Haatainen (sd.) puhui vappuna Imatralla, Rautjärvellä ja Lappeenrannassa.

Hänen mukaansa työelämä sekä osaamisen ja koulutuksen kysymykset ovat nyt ajankohtaisia, kun kokoomuksen johdolla Suomeen yritetään rakentaa oikeistokonservatiivista hallitusta yhdessä perussuomalaisten, kristillisdemokraattien ja RKP:n kanssa.

– Hallitusohjelmaa ei ole vielä kirjoitettu, mutta kyllä tämä asetelma lupaa kylmään kyytiä työntekijöille tulevina vuosina.

– Kokoomus on ilmoittanut tavoitteekseen puolittaa työttömyysturvan keston. Tällaisella päätöksellä 100 000 työtöntä putoaisi ansiosidonnaisen tuen piiristä 200 päivän leikkurin kohdalla. Tästä joukosta yli 50-vuotiaita on yli puolet, Haatainen arveli puheessaan.

Hän totesi, että kokoomus haaveilee myös saavuttavansa merkittäviä työllisyysvaikutuksia lisäämällä paikallista sopimista.

– Valtiovarainministeriö ei ole kuitenkaan voinut laskea paikalliselle sopimiselle työllisyysvaikutuksia. Työpaikoilla voidaan jo nyt sopia TES:n puitteissa parempia palkkoja ja työmarkkinajärjestöjen kesken on edistetty joustavia sopimisen tapoja. Miksi nämä eivät riitä? Pelkäänpä pahoin, että idean takana on ideologinen tarve heikentää työntekijöiden työehtoja ja palkansaajien neuvottelumahdollisuuksia.

– Perussuomalaisten työelämälinjauksista on ollut vaikea saada selkoa. Esimerkiksi KIKY-maksujen palauttamisesta työnantajan maksettavaksi, takki kääntyi sopivasti vasta juuri ennen vaalipäivää. Vaikuttaa siltä, että perussuomalaisista ei ole oikeistokonservatiivi hallituksessa työntekijän puolustajaksi, Haatainen sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE