Politiikka
2.10.2024 12:21 ・ Päivitetty: 2.10.2024 12:21
“Työtä ilmiantajien suojelemiseksi on jatkettava” – SDP:n Mikkonen otti esille Euroopan neuvostossa Assangen tapauksen
Euroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa keskusteltiin tänään Wikileaksin perustajan Julian Assangen pidätyksestä ja tuomitsemisesta.
Keskustelun pohjana olleen raportin mukaan Assangen kohtelua on pidettävä suhteettomana ja hän täyttää myös poliittisen vangin tunnusmerkit.
Kansanedustaja Anna-Kristiina Mikkonen (sd.) nosti puheenvuorossaan esiin lehdistön ja ilmiantajien roolin väärinkäytösten paljastajana.
Jos julkiset laitokset eivät itse reagoi asianmukaisesti väärinkäytöksiin, hänen mukaansa lehdistön ja ilmiantajien roolista tulee ratkaiseva.
– Raportin mukaan Wikileaksin julkaisut ovat esimerkiksi vahvistaneet, että Yhdysvalloilla on ollut Euroopassa salaisia vankiloita, ja että se on suorittanut Euroopassa myös sieppauksia ja siirtänyt vankeja laittomasti.
MIKKONEN painotti ranskankielisen puheenvuoronsa lopuksi ilmiantajien suojelua.
– Assangen tapaus ja erityisesti Chelsea Manningin rooli on hyvä esimerkki siitä, miksi meidän on jatkettava työtä ilmiantajien suojelemiseksi maailmanlaajuisesti.
Manning on entinen Yhdysvaltain maavoimien tiedusteluanalyytikko, joka joutui vankilaan, koska hänen epäiltiin vuotaneen arkaluontoista aineistoa Wikileaksiin.
Mikkonen valmistelee yleiskokoukselle raporttia ilmiantajien paremmasta suojelusta. Oikeudellisten asioiden komitea nimitti hänet tehtävään toukokuussa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.