Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Työttömät voivat täyttää aktiivimallin ehdot myös maaseudulla” – Maaseudun työt löytyvät pian MTK:n omasta työnhakupalvelusta

Viikin opetus- ja tutkimustilan lehmät ottivat ilon irti päästessään ulkolaitumelle Laitumellelasku-tapahtumassa Helsingissä lauantaina 6. toukokuuta 2017.

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK kertoo avaavansa oman maaseudun yrittäjiä ja työnhakijoita yhdistävän TöitäSuomesta-työnvälityspalvelun. MTK:n mukaan työvoimapula vaivaa maaseudun yrityksiä, kun samaan aikaan työttömien voi olla vaikea löytää sopivia työtehtäviä.

Demokraatti

Demokraatti

MTK haluaa ratkaista tämän maaseudun työmarkkinoita vaivaavan ongelman avaamalla työvälityspalvelun. Myös hallituksen läpi ajamalla työttömien aktiivimallilla on osuutta palvelun synnyssä.

– Palvelussa esimerkiksi yrittäjät ja yhdistykset voivat löytää hyviä tekijöitä tekemättömille töille. Työttömät voivat työllistyä monipuolisiin tehtäviin ja täyttää aktiivimallin ehdot myös maaseudulla, toteaa MTK:n elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola.

Keskusjärjestöstä korostetaan, että maaseudulle tarvitaan omaa räätälöityä sähköistä työpaikkamarkkinaa. Se kertookin avaavansa 12.4.2018 www.TöitäSuomesta.fi-palvelun. Tämän palvelun toivotaan ei pelkästään ratkaisevan maaseudun työmarkkinaongelmia vaan myös luovan edellytyksiä maaseudun elinvoiman yleiselle kehittymiselle.

“Maaseudun yrityksissä on suuri kasvupotentiaali, mutta työvoiman saatavuus rajoittaa monen yrityksen kehittymistä.”, MTK kertoo.

– www.TöitäSuomesta.fi-palvelu voi muuttaa työnteon ja -tarjoamisen kulttuuria. Töitä tullaan tarjoamaan entistä helpommin ja samalla polku työllistymiseen tai vaikkapa työtehtävien vaihtamiseen helpottuu. Pisimmälle mennessään palvelu edistää maalle muuttoa ja maaseudulta työskentelyä, Mäki-Hakola kertoo.

MTK ei kuitkaan ole ensimmäinen etujärjestö, joka on ottanut aktiivista roolia työnvälityksessä. Aikaisemmin muun muassa ammattiliitto Pro sekä Palvelualojen ammattiliitto PAM ovat avanneet työnhakuportaalit.

Lisää aiheesta

Karttapohjainen palvelu toimii kännykällä, tabletilla tai tietokoneella.

MTK:n julkaiseman palvelun on kehittänyt CoReorient Oy. Karttapohjainen palvelu toimii kännykällä, tabletilla tai tietokoneella, eikä vaadi erillisen mobiilisovelluksen asentamista. Palvelu on kehitetty erityisesti maaseudun yrittäjien ja töiden ehdoilla, ja se tarjoaa myös viranomaisille keinoja työnhaun tukemiseksi. Töitä voidaan tehdä sekä yrittäjänä että palkansaajana. Kirjanpito tai palkkatiedot ja niihin liittyvät verot ja velvoitteet hoituvat suoraan TöitäSuomesta-palveluun yhdistetyn laskutus- ja palkkauspalvelun avulla.

– On mahtavaa päästä ratkaisemaan merkittävää haastetta yhdessä MTK:n kanssa. TöitäSuomesta-palvelu edistää aktiivimallin vaatimusten täyttämistä maaseudulla. Lisäksi sovellusta voidaan tarvittaessa laajentaa vaikkapa vapaaehtoistyöhön. TöitäSuomesta-palvelun avulla TE-toimisto tai KELA voivat varmistaa, että tehty työ on aidosti aktivoivaa ja yhteiskunnallekin hyödyllistä, CoReorientin toimitusjohtaja Harri Paloheimo toteaa.

– TöitäSuomesta-palvelun myötä MTK astuu uuteen, yhä aktiivisempaan yhteiskunnalliseen rooliin. Haluamme tehdä kaikkemme, että maaseudun yrittäjyysedellytykset ovat tulevaisuudessa entistä paremmat, Mäki-Hakola toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE