Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

”Työttömyys kasvaa kaikilla aloilla” – Akavan asiantuntijan mukaan sote-alan tilanne on poikkeuksellinen

iStock

Korkeakoulutettujen työttömyys on tuoreen selvityksen mukaan selvässä kasvussa. Akava Worksin asiantuntijan Tomi Husan mukaan työttömyys on kasvussa kaikilla aloilla, suhteellisesti eniten sote- ja ict-alalla.

Anna-Liisa Blomberg

Demokraatti

– Joskus aiemmin on ollut se tilanne, että vaikka korkeakoulutettujen ja työttömyys olisi ollut kasvussa, niin sitten kuitenkin on nähtävissä aloja, joissa ei ole havaittavissa kasvua tai sitten on päinvastaisesti jopa laskua. Nyt ei kyllä semmoista tilannetta ole, työttömyys kasvaa kaikilla aloilla, Husa luonnehti Akava Worksin verkkolähetyksessä.

Akava Works julkaisi tänään työttömyys- ja lomautuskatsauksensa, jonka mukaan viime vuoden lopussa oli työttömänä yli 52  000 korkeakoulutettua.

Määrällisesti eniten työttömyys kasvoi kaupan ja liiketalouden sekä tekniikan alalla. Kärkinelikossa on myös tietojenkäsittely ja tietoliikenne eli ict-ala.

– Tämähän on ollut pitkään havaittavissa, että työttömyyden suuri nuppimääräinen kasvu tulee nimenomaan teknistaloudellisista aloilta. Johtuu osaltaan siitäkin, että nämä ovat sellaisia aloja missä on paljon työvoimaa eli monet ihmiset on suorittanut tutkintoja näiltä aloilta.

– Mutta mikä on uutta tai ainakin tullut viimeisen puolen vuoden aikana selvemmin esille, on tämä sote-ala. Se on kolmanneksi suurin työttömyyttä kasvattanut koulutusala henkilömäärässä mitattuna.

Edelliseen vuoteen nähden sote-ala kasvatti työttömyyttään eniten – 32 prosenttia.

Lisää aiheesta

TILANNE on Husan mukaan varsin poikkeuksellinen, koska perinteisesti sosiaali- ja terveysala on löytynyt listan loppupäästä.

– Sote-alan tutkinnot, missä tämä kasvu on tapahtunut, ovat pääosin sairaanhoitajia, mutta siellä on myös sosionomeja melkoisesti, jonkun verran fysioterapeutteja ja muitakin näitä alemman korkeakouluasteen sote-alan tutkintoja.

Kolmesta tilaston kärkisijaa pitävästä alasta sote-alalla vastavalmistuneiden työttömyys oli kasvanut kaikkein eniten.

Husan mukaan havaittavissa on selvä pomppu ylöspäin työttömyydessä kesän jälkeen. Aloja, joilla näin kävi, olivat sote-ala ja yhteiskunnalliset alat. Sote-alalla kasvu koostui pääasiassa sairaanhoitajista. Husan mukaan taustalla vaikuttavat todennäköisesti hyvinvointialueiden yt-neuvottelut.

– Kasvatusalalla oli vastaavaa ja myös yhteiskuntatieteelliset alat – sielläkin on kulmakeroin selvästi ylöspäin tuossa kesän jälkeen. Todennäköisesti tämä liittyy julkisen sektorin sopeuttamistoimiin.

TEKNIIKAN alan lukemista on poistettu rakennusala, jonka lukuja Tomi Husa esitteli erikseen. Alalla työskentelevät korkeakoulutetut ovat esimerkiksi rakennusarkkitehtejä, rakennusmestareita ja erilaisia rakennus- ja yhteiskuntatekniikan insinöörejä.

– Näissä tutkinnoissa työttömyys lähti kasvuun aiemmin kuin muilla korkeakoulutetuilla ja se on ollut kaikkein suurinta. Työttömyys lähti tällä alalla nousuun jo 2,5 vuotta sitten ja parin vuoden takaisesta se on tullut jo 70 prosenttia ylöspäin. Voi sanoa, että tässäkään käännettä suuntaan tai toiseen ei ole viime aikoina näkynyt, Husa kertoo.

Positiivista silti Husan mukaan on, että rakennusalalla – kuten myös kaupan ja liiketalouden alalla – lomautusten määrät ovat selvästi laskeneet vuodentakaisesta. Lomautuspiikki oli kesällä ja syksyllä rakennusalan lomautusten määrä on kääntynyt selvään laskuun.

– Se pitää ottaa huomioon, että mehän emme tiedä, miten nämä lomautukset ovat päättyneet – ovatko he palanneet töihin vai onko lomautukset vaihtuneet työttömyydeksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE