FacebookTwitterWhatsapp

Sipilän hallitus on linjannut Emun kehittämiseen liittyviä tavoitteitaan. Linjausten mukaisesti Suomi ei tue sellaista talous- ja rahaliiton uudistuksia, jotka lisäävät jäsenmaiden yhteisvastuita.

Hallitus arvioi, että tuottavuuskehityksessä, talouden rakenteissa, ikärakenteessa ja rahoitussektorilla EU-maiden väillä on suuria eroja. Lisäisin myös, että palkkatasot ja tapa sopia työmarkkinoilla vaihtelee maiden välillä.

Hallitus arvioi, että kun rahapolitiikkaa tehdään koko euroalueen näkökulmasta, se ei ole aina täysin sopivaa yksittäisille jäsenmaille. Hallitus päättelee, että kansallisen finanssipolitiikan merkitys suhdannevaihtelujen tasaajana korostuu, edellyttäen, että oman maan finanssi- ja budjettipolitiikka antaa siihen mahdollisuuksia. Hallituksen olisi pitänyt olla aloitteellisempi sosiaalisemman Euroopan rakentamiseksi.

Jääkö hallituksen analyysi vajaaksi sen suhteen, miten Suomen pitäisi varautua suhdanteiden vaihteluun ja tulevaan Emuun? Kun Suomi liittyi Emuun, niin silloin työmarkkinajärjestöt arvioivat Emun vaikutuksia talouteen, työmarkkinoihin ja palkanmuodostukseen. Tällöin päädyttiin seuraaviin johtopäätöksiin:

• Kun rahapolitiikkaa tehdään koko euroalueella ja samalla poistuu yksi kansallinen talouspolitiikan ohjausväline, jäljelle jää kaksi: finanssipolitiikka ja työmarkkinapolitiikka. Yhteinen arvio oli, että niiden yhteensovittaminen tulee aikaisempaa tärkeämmäksi maamme selviytymisen kannalta. Mihin tämä analyysi on unohtunut?
• Toiseksi Emu ei edellytä työ- ja virkasopimusten yleissitovuuden purkamista, mutta palkanmuodostukseen tarvitaan joustavuutta mm. tulokseen pohjautuvia palkkausjärjestelmiä kehittäen. Näin on myös toimittu eri sopimusaloilla.
• Kolmanneksi suhdannevaihteluihin voidaan varautua myös rakentamalla työttömyysvakuutus- ja työeläkejärjestelmän ns. Emu –puskurit. Niiden tarkoitus on tasoittaa työnantajan ja palkansaajan maksukehitystä – estää maksujen sahaamista. Nämäkin puskurit rakennettiin ja ovat olleet tarpeellisia.
• Pohdimme tuolloin myös yritystason suhdannepuskureita mm. sitä, että verotuksella tuetaan yritysten koulutusvarauksia. Toteuttamisessa ajatus oli, että heikommassa suhdannetilanteessa kehitetään henkilöstön osaamista hyvään iskukykyyn irtisanomisten sijasta. Niin ikään haluttiin kehittää lomautusjärjestelmää niin, että lomautusaikaa voidaan käyttää myös koulutukseen. Tämäkin on osittain toteutunut.

Kaiken tämän viesti oli, että Suomi on vahvasti vientivetoisen ja jalustaltaan liian kapea-alaisen viennin varassa. Tämän olemme juuri saaneet kokea.

Olennaista on arvioida, onko Suomi varautunut riittävän ennakoivasti tulevaisuuden Emu-ajan haasteisiin. Näin olosuhteissa missä talous-, budjetti- ja työmarkkinapolitiikan toimivan yhteensovittamisen välinen on haluttu purkaa ja sopimuspolitiikkaa hajauttaa.

Kolmikantaa taas tarvittaisiin.

Emun vaikutuksia kansalliseen selviytymiseen tulee syventää mm. seuraavilla asioilla:

• Suomen tulee siirtyä reakoivasta politiikasta ennakoivaan. Innovaatioiden ja uusien ideoiden avulla viennin pohjaa tulee laajentaa ja lisätä korkean jalostusarvon vientiä. Nykyrakenteella Suomi on liian haavoittuva kansainvälisen talouden kriisi- ja suhdannevaihteluille. Elinkeinorakennetta on kyettävä monipuolistamaan ja kiinnityttävä globaaleihin arvoketjuihin mm. ympäristöteknologiaan, energiatehokkuuden ja palvelujen osaamisella.

• Pidemmän aikavälin kasvu ja elinkeinopolitiikan uusiutuminen ja iskukyvyn parantaminen edellyttää nykyistä vahvempaa panostusta tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan TKI-panostuksista. Huolestuttavaa on, että samalla kun yhteiskunnan TKI-panostukset ovat laskeneet myös yritysten omat TKI-investoinnit laskevat. On syntynyt kielteinen kierre tulevaisuuden ideoille ja investoinneille.

• Joustavuutta työmarkkinoille voidaan tuoda investoimalla osaamiseen – työvoiman ammatilliseen ja myös alueellisen liikkuvuuden edellytyksiin. Yrityksissä ja työyhteisössä tulee olla riittävä koulutusrahoituspuskurit henkilöstön ammattitaidon ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Investoidaan myös ihmisiin muutosvalmiuden- ja varmuuden tueksi. Nyt, kun yritysten tuloskunto on vahvistunut, olisi tärkeintä sijoittaa investointien ohella mm. koulutukseen eikä kaikkia jaeta osinkoina.

• Työmarkkinoilla toimialoittain on tarpeen tehdä yhteisiä arvioita alojen elinkeino- ja innovaatiopolitiikan vahvuuksista ja haasteista yhä kansainvälistyvässä toimintaympäristössä. Ja näin rakentaa uudistuvaa elinkeino- ja teknologiapolitiikkaa. Tässä oiva teema myös paikallisen yhteistyön kehittämiselle.

• On käännettävä negatiivinen rakennemuutos positiiviseksi ja häviävien työpaikkojen tilalle uusia työpaikkoja. Tuntuvat lisäresurssit osaamiseen tulee yhä tärkeämmäksi keinoksi pärjätä. Muutoksessa koulutus on parasta työsuhdeturvaa. Palkanmuodostuksessa voidaan rakentaa yhteisillä pelisäännöillä joustopuskureita kehittämällä tulosperusteisia palkanmuodostuksien osia kaikilla aloilla, ei vain miesvaltaisilla aloilla.

• Valtakunnallisesta koulutusrahastosta voidaan rakentaa omaehtoisen koulutuksen tuen ohella vahvempi työelämässä olevien alikuiskoulutusta tukeva työväline, joka tukee yrityksissä tapahtuvaa henkilöstökoulutusta.

• Yhteistoimintalakia tulisi nähdä enemmän työelämän kehittämislakina eikä vain menettelytapalakina yritysmuutoksissa ja irtisanomisissa. Henkilöstön kehittämis- ja koulutussuunnitelmat voivat olla aitoja työvälineitä kehittää henkilöstön edellytyksiä työn uusiin haasteisiin.

Kaiken tämän perusteella kysyn hallitukselta, olisiko Emun vaikutuksia kansalliseen talous-, finanssi- ja työmarkkinapolitiikan syitä syventää mm. tässä esitetyillä asioilla. Suomi tarvitsee kansallisen ennakoivan valmiussuunnitelman Emun maailmassa pärjäämisessä. Kolmikantaa taas tarvittaisiin.

59jakoa

FacebookTwitterWhatsapp