Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Uhrataan tosipaikan tullen ensimmäiseksi” – Kynnys järkyttyi: Kehitysvammaisia ei joillain alueilla oteta tehohoitoon koronan takia

Vammaisten ihmisoikeusjärjestö Kynnys painottaa, ettei vammaisuus voi olla tehohoidon eväämisen peruste.

Demokraatti

Demokraatti

Kynnys kertoo tiedotteessa saaneensa useista luotettavista lähteistä tietoja, joiden mukaan joillain alueilla kehitysvammaisten asumisyksiköiden asukkaita ei oteta tehohoitoon mahdollisissa koronavirustapauksissa. Sen sijaan tehohoitoa tarvitsevat asukkaat jäisivät yksiköiden hoidettaviksi.

Eräs palveluntilaaja oli järjestön mukaan myös etukäteen pyytänyt asumisyksikön johdolta asukaslistaa ja arvioita siitä, ketkä eivät tulisi saamaan hoitoa. Etukäteen oli tehty linjaus, ettei ketään asumisyksikön asukkaista tehohoidettaisi koronan vuoksi.

– Toteutuessaan tällaiset rajaukset loukkaisivat törkeällä tavalla vammaisten henkilöiden perus- ja ihmisoikeuksia, kuten oikeutta elämään, Kynnys painottaa.

Järjestö huomauttaa, että tällainen hoidonrajaus, saati tehohoito, ei myöskään millään tavalla kuulu asumisyksiköiden henkilökunnan osaamisalueisiin.

– Päätökset hoidon mahdollisista priorisoinneista kuuluvat lääkäreille ja mikäli niihin joudutaan, ne on aina tehtävä yksilökohtaisesti sen mukaan, onko hoidosta henkilölle hyötyä.

“Vammaisia ei voi yksinomaan vammojensa perusteella siirtää hoitojonojen hännille.”

Kynnys korostaa, että kehitysvamma tai muu vammaisuus itsessään ei vaikuta siihen, voiko henkilö asianmukaista hoitoa saadessaan toipua viruksesta.

– Vammaisia henkilöitä ei voi yksinomaan vammojensa perusteella siirtää hoitojonojen hännille tai esittää ennakkoluuloihin perustuvia oletuksia siitä, millainen elämänlaatu yksittäisellä vammaisella henkilöllä on.

Kynnyksen mukaan koronaviruksen levitessä tarpeellisia rajaustoimenpiteitä on tehty ainakin näennäisesti riskiryhmien suojelemiseksi.

– On kaiken etiikan vastaista, mikäli riskiryhmät, joilla ei myöskään aina ole mahdollisuutta suojata itseään eristäytymällä fyysisesti, uhrataan tosipaikan tullen ensimmäiseksi.

Järjestö muistuttaa, että ihmisoikeuksien toteutuminen asumisyksiköissä on johdon ja henkilöstön vastuulla.

– Rajoitustoimien on oltava suhteessa muun väestön kanssa ja perustuttava voimassaolevaan lainsäädäntöön. Valmiuslaki ei mahdollista vain tiettyyn ihmisryhmään kohdistuvia, asumismuodon perusteella määräytyviä rajoitustoimia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE