Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ukrainalta pyyntö Suomelle: luovuttakaa neljä Allegro-junaa – “Ne olisivat todella hyödyllisiä”

LEHTIKUVA / HANDOUT
Sanna Marin ja Ukrainan rautatieyhtiön Ukrzaliznytsian edustajia Kiovassa perjantaina 10. maaliskuuta.

Ukraina on pyytänyt Suomea luovuttamaan sille neljä Allegro-junaa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Maan rautatieyhtiö Ukrzaliznytsjan toimitusjohtaja Oleksandr Kamyshin tapasi pääministeri Sanna Marinin (sd.) henkilökohtaisesti tämän vieraillessa perjantaina Kiovassa, STT:lle kerrotaan yhtiöstä.

VR sai tiedon luovutuspyynnöstä valtion omistajaohjausyksikön kautta eli valtioneuvoston kansliasta tänään aamupäivällä.

Pyydetyt suurnopeusjunat ovat valmistuneet Helsinki-Pietari-reitille vuonna 2010 ja ne sopisivat Ukrainan raideleveydelle.

-  Ne olisivat todella hyödyllisiä ihmisten kuljettamiseen miehityksestä vapautetuilla alueille ja sieltä pois, kertoo STT:lle Ukrzaliznytsjan matkustajayhtiön varajohtaja Oleksandr Shevtshenko.

-  Tietojemme mukaan Allegro-junat lopettivat liikennöinnin 27. maaliskuuta 2022 ja elokuussa 2022 VR-konserni kirjasi ne alas.

VR on viime vuoden tilinpäätöksessä alaskirjannut kokonaisuudessaan Allegro-junakaluston ja varaosat. Idänliikenteen lopettamiseen liittyvät alaskirjaukset ja muut kertaluonteiset kulut olivat yhteensä 50,2 miljoonaa euroa vuonna 2022.

ALLEGRO-JUNAT omistaa VR:n ja Venäjän rautatieyhtiön RZD:n omistama Karelian Trains -yhtiö, joka on perustettu vuonna 2006. Suomen valtion omistama VR omistaa yhtiöstä puolet ja Venäjän federaation omistama RZD toisen puolikkaan. Lisäksi yhtiöllä on suomalaisia rahoittajia. Karelian Trains on vuokrannut junat liikennöitsijöille eli VR:lle ja RZD:lle.

VR ei siis voi luovuttaa junia tai tehdä ylipäätään yksinään päätöksiä Allegro-junien tulevaisuudesta, VR:n kaupunkiliikennejohtaja Topi Simola sanoo STT:lle.

-  Meillä on ollut neuvottelut RZD:n ja yhtiön rahoittajien kesken siitä, mitä tälle yhtiölle ja junille tulevaisuudessa tapahtuu.

Simolan mukaan keskustelu kolmikannassa on ollut jo jonkin aikaa hyvin aktiivista.

VR vastaa valtion omistajaohjaukselle luovutuspyyntöön tänään.

-  Tilanne on VR:n kannalta sikäli aika yksinkertainen, että junien kohtalo vaatii Karelian Trainsin omistajien yksimielisyyttä, Simola toteaa.

Hänen mukaansa on ennenaikaista pohtia, miten junien luovutus käytännössä tapahtuisi tai pitäisikö VR:lle maksaa junista jotain, jos ne lähtisivät Ukrainaan, koska neuvottelut koko Karelian Trainsin tulevaisuudesta ovat kesken.

Allegro-junat ovat seisseet Helsingissä siitä lähtien, kun liikenne keskeytettiin viime vuonna. Simolan mukaan junat ovat olleet minimiylläpidossa ja vaatisivat niin sanotun käynnistyshuollon ennen kuin ne voitaisiin ottaa uudestaan liikenteeseen.

Ukrainan rautatieyhtiön Ukrzaliznytsjan kanssa VR on ollut yhteyksissä Venäjän aloittaman laajamittaisen sodan alusta asti, mutta konkreettista, virallista pyyntöä junista ei Ukrzaliznytsjan kautta ole tullut, Simola sanoo.

ALLEGROLLA pääsi kulkemaan Helsingin ja Pietarin välillä joulukuusta 2010. Junan neitsytmatkalle osallistuivat Suomen silloinen presidentti Tarja Halonen Venäjän pääministerin Vladimir Putinin kanssa.

Maaliskuussa 2022 VR tiedotti keskeyttävänsä Allegro-junaliikenteen. Päätös liikennöinnin lopettamisesta oli VR:n hallituksen ja toimivan johdon vastuulla, mutta ennen päätöstään VR kuitenkin pyysi valtiota ottamaan päätökseen kantaa.

Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Tytti Tuppurainen (sd.) sanoi tuolloin VR:lle toimitetussa kirjeessään valtion edellyttävän, että VR noudattaa tarkasti kaikkia EU:n ja muiden länsimaiden Venäjälle ja sen kansalaisille asettamia pakotteita.

STT:n näkemän kirjeen mukaan Karelian Trains oli tuolloin lisätty Yhdysvaltojen OFAC-pakotelistalle ja Suomen valtio katsoi, että OFAC-pakotteiden vuoksi VR:n riski syyllistyä “tahtomattaan” pakoterikkomukseen kasvoi merkittävästi.

VR Groupin silloinen toimitusjohtaja Lauri Sipponen sanoi myöhemmin STT:lle, että Karelian Trains -yhteisyritys itsessään ei ole OFAC-pakotelistalla, mutta Venäjän rautatieyhtiön RZD:n rahoittaminen on pakotteiden vastaista.

Uutista päivitetty klo 12.12

Oikaisu: STT:n jutussa kerrottiin virheellisesti, että Allegron neitsytmatkalle olisi osallistunut presidentti Vladimir Putin. Putin oli tuolloin Venäjän pääministeri.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE