Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Ulkomaat

Upin Aaltola: ”Nyt ollaan menossa nollasummapeliin, jossa Kiinan ja Yhdysvaltojen intressit ovat toisiaan poissulkevia”

Lehtikuva / Markku Ulander
Ulkopoliittisen instituutin Upin johtaja Mika Aaltola.

Äänenpainot Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä jyrkkenivät jälleen viikonloppuna, kun Kiinan ulkoministeri Wang Yi sanoi tiedotustilaisuudessa maiden olevan uuden kylmän sodan partaalla. Wangin mukaan maiden väliset jännitteet johtuvat koronaviruksesta, Hongkongin tilanteesta sekä muista asioista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Olemme havainneet, että jotkin poliittiset voimat Yhdysvalloissa ovat ottaneet Kiinan ja Yhdysvaltojen väliset suhteet haltuunsa ja ajavat niitä uuden kylmän sodan partaalle, Wang sanoi.

Ulkopoliittisen instituutin (Upi) ohjelmajohtaja Mika Aaltola katsoo, että kylmä sota tarkoittanee tässä sitä, että maat näkevät etunsa vastakkaisina.

– Hongkongin ja Taiwanin asema on perustunut win-win-tilanteiden hakemiseen ja ongelmien osittaiseen lakaisemiseen maton alle. Nyt ollaan menossa nollasummapeliin, jossa Kiinan ja Yhdysvaltojen intressit ovat toisiaan poissulkevia ja vaikka eivät olisikaan, ne halutaan nähdä niin, Aaltola sanoo.

Yhdysvaltojen ja Kiinan välejä ovat jo pitkään hiertäneet kauppasota, ihmisoikeudet sekä Etelä-Kiinan meren ja Taiwanin tilanteet. Koronavirus on nostanut paineen maiden välillä uudelle tasolle.

Aaltolan mukaan Yhdysvallat näkee Kiinan olevan osasyyllinen prosessiin, jossa lähes 100 000 yhdysvaltalaista on kuollut. Kiina taas kokee, että taudit voivat saada alkunsa missä tahansa ja se on tehnyt kaiken niin hyvin kuin pystyy.

”Hongkongin turvallisuuslait säädettävä heti”.

Tunnelma Hongkongissa kuumeni jälleen viikonloppuna, kun poliisi hajotti väkivalloin tuhansien demokratia-aktivistien mielenosoituksen käyttäen muun muassa kyynelkaasua ja vesitykkejä.

Kasvomaskein varustautuneet mielenosoittajat uhmasivat koronaviruspandemian vuoksi asetettua kokoontumiskieltoa.

Poliisi kertoi pidättäneensä 120 mielenosoittajaa.

Mielenosoitusten taustalla on perjantaina alkanut Kiinan kansankongressin niin kutsuttu kaksoiskokous, jossa aiotaan käsitellä Hongkongin turvallisuuslakeja. Mielenosoittajat pelkäävät turvallisuuslakien romuttavan Hongkongin demokratian. Lakiesitys kieltäisi muun muassa vallankumouksellisen liikehdinnän, ulkomaisen vaikuttamisen ja terrorismin erityishallintoalueella.

Ulkoministeri Wang sanoi kansankongressin kaksoiskokouksen yhteydessä pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että Hongkongin turvallisuuslait on säädettävä heti.

Poliitikot ympäri maailmaa ovat kritisoineet Kiinan suunnitelmia, joiden pelätään myös heikentävän

Hongkongin asemaa merkittävänä kansainvälisenä talouskeskuksena.

Hongkongissa osoitettiin mieltä jo viime vuoden puolella. Sunnuntain mielenosoituksissa kuultiin sekä jo viime vuodelta tuttuja että uusia vaatimuksia. Jotkut mielenosoittajat vaativat Hongkongille itsenäisyyttä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Lisää aiheesta

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Päätoimittajalta
25.6.2020
Tapaus Mäenpää: Puheet on nyt pidetty, on aika painaa nappia – historia kyllä muistaa, kuinka kansanedustajat perjantaina äänestävät
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE