Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Urheilu

9.4.2026 12:03 ・ Päivitetty: 9.4.2026 12:03

Urheilutoimittajalegenda Seppo Kannas on kuollut – Tuli tunnetuksi etenkin arvostelulajien selostajana

LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
Urheilutoimittaja Seppo Kannas Hartwall Areena -jäähallissa ennen taitoluistelun MM-kilpailujen alkamista vuonna 1999..

Urheilutoimittaja Seppo Kannas on kuollut 92-vuotiaana. Kannaksen kuolemasta kertoi torstaina Iltalehti.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kannas teki toimittajana pitkän uran Yleisradion palveluksessa. Lapualla Etelä-Pohjanmaalla syntynyt Kannas valmistui voimistelunopettajaksi Helsingin yliopistosta vuonna 1957.

Kannas viihtyi jumppamaikan työssään hyvin, mutta kohtalo päätti puuttua peliin 1960-luvun alussa. Yleisradio järjesti vuonna 1961 kurssin tuleville urheilutoimittajille ja avustajille. Kannas valittiin tehtäviin sittemmin legendoiksi kohonneiden Anssi Kukkosen, Juha Jokisen ja Kauko-Aatos Leväahon ohella.

Kannas pohti STT:lle 2000-luvun alkupuolella, miksi aikoinaan vaihtoi alaa ja jätti Mäkelänrinteen koulun Helsingissä.

- Koulu toistaa usein itseään, toimittaja ei samanlaista päivää näe, konkari tuumi.

KANNAKSELLA oli kunnia toimittaa instituutioksi kasvaneen Urheiluruutu-ohjelman ensimmäinen lähetys elokuussa 1963.

Kannas teki aluksi toimittajan ja opettajan töitä rinnakkain, kunnes 1960-luvun puolivälin jälkeen valitsi yksinomaan journalismin. Hänestä tuli seuraavalla vuosikymmenellä Kukkosen jälkeen Ylen tv-urheilun päällikkö.

Ylen tv-urheilu henkilöityi pitkään 1970-luvun alkuun Kukkoseen, Kannakseen ja niin ikään liikunnanopettajan koulutuksen saaneeseen Jokiseen.

KANNAS kunnostautui kolmikosta ennen kaikkea taito- ja tekniikkalajien selostajana, muun muassa taitoluistelun ja telinevoimistelun eksperttinä.

Ensimmäinen taitoluisteluselostuskeikka oli vuonna 1964 Innsbruckissa.

- Kukkosen Anssi sanoi, että sinä menet tekemään ne. Tavallaan jouduin lajin pariin.

Kannas piti erityisesti voimistelun selostamisesta.

- On se rakkain laji. Voimistelusali on sentään ollut mun työpaikka.

Myös pikaluistelu oli Ylen radioäänen Voitto Raatikaisen tavoin Kannaksen sydäntä lähellä.

- On syytä muistaa selostajan olevan tavallaan katsojan auttaja. Ei niitä itsestäänselvyyksiä kannata ladella. Ja vaikka hommaa olisi tehnyt kuinka kauan tahansa, virheet pitää uskaltaa korjata, Kannas sanoi STT:lle vuonna 2003.

TYÖURALLE mahtui kosolti kohokohtia. Niistä voi poimia erikseen selostukset Montrealin kesäolympiakisoissa 1976 arvostelutuomareilta täysiä kymppejä kahmineen 14-vuotiaan romanialaisvoimistelija Nadia Comanecin säkenöinnistä.

Urheiluselostajasuuruuksien perinteiseen tapaan Kannas teki myöhemmin uuden tulemisen Yleisradion ulkopuolella. Hän oli taitoluistelun asiantuntemuksellaan lajin selostustehtävissä muun muassa Eurosportilla käytetty voima 2000-luvulle saakka.

Kannas teki töitä laajalla skaalalla. Mikään laji ei ollut hänelle vieras. Kuulotuntumalta oli helppo päätellä, että Kannas oli selostustehtävissä ammattikollegojensa rinnalla pidetty joukkuepelaaja.

Hän sai Olympiakomitean myöntämän ansiomitalin, Painiliiton hopeisen ansiomerkin ja ansioituneille urheilijoille ja toimittajille jaettavan Jukola-mitalin.

Seppo Kannas oli syntynyt 9. toukokuuta 1933.

STT/Reima Rautiainen, Johanna Vuonokari, Kaija Yliniemi

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU