Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

1.12.2021 13:17 ・ Päivitetty: 1.12.2021 13:17

Ursula von der Leyen: Aika harkita pakkorokotuksia

Lehtikuva

Euroopan komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin mukaan EU:n on aika harkita koronarokotusten muuttamista pakollisiksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Von der Leyen kertoi mediakonferenssissa, että rokotuskattavuutta EU:ssa pitäisi kasvattaa ja rokotepakko olisi tähän yksi mahdollisuus. Komission puheenjohtajan mukaan koronarokotteiden pakollisuudesta olisi siksi syytä aloittaa keskustelu.

Hän kuitenkin painotti, että rokotusten pakollisuudesta päättävät jäsenvaltioiden hallitukset.

Useat EU-maat ovat jo ottaneet askeleita pakollisten koronarokotteiden suuntaan. Itävalta aikoo tehdä koronarokotuksista pakollisia helmikuun alusta lähtien. Saksan parlamentissa äänestetään vuoden loppuun mennessä siitä, määrätäänkö koronarokotteet kaikille pakollisiksi. Kreikka ilmoitti tiistaina, että se tekee rokotteista pakolliset yli 60-vuotiaille tammikuusta alkaen.

Von der Leyen mainitsi myös, että lääkeyhtiö Pfizer on tehostanut tuotantoaan ja pystyisi tarjoamaan rokotteita EU-alueen lapsille kahden viikon kuluessa.

Euroopan lääkevirasto (EMA) hyväksyi viime viikolla Pfizerin ja Biontechin koronarokotteen antamisen 5-11-vuotiaille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU