Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Usu: Hallituksen rasismin vastaisessa Me puhumme teoin -kampanjassa mukana vain 62 organisaatiota

LEHTIKUVA / KIMMO PENTTINEN
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) rasismin vastaisen Me puhumme teoin -kampanjan julkistustilaisuudessa Helsingissä 27. elokuuta.

Hallituksen elokuussa aloittamaan rasismikampanjaan on lähtenyt mukaan vain 62 organisaatiota, kertoo Uutissuomalainen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Esimerkiksi tasavallan presidentin kanslia ei ole lähtenyt kampanjaan mukaan, vaikka presidentti Alexander Stubb otti uudenvuodenpuheessaan kantaa rasismia vastaan.

Eduskuntapuolueista mukana ovat vain kokoomus ja RKP. Hallituspuolueista perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit eivät ole ilmoittautuneet mukaan. Oppositiopuolueet SDP, vihreät ja vasemmistoliitto ovat kritisoineet kampanjaa hallituksen käsienpesuyritykseksi.

VALTIONEUVOSTON kanslian mukaan osallistujamäärä on odotusten mukainen. Kanslian mukaan kampanjaan liittyminen edellyttää organisaatioilta konkreettisia toimia.

Rasismin vastainen Me puhumme teoin -kampanja on osa valtioneuvoston ohjelmaa, jolla pyritään lisäämään yhteiskunnan yhdenvertaisuutta. Valtioneuvoston lisäksi kampanjaan osallistuvat muun muassa Keskuskauppakamari, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä SAK ja EK.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE