Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

USU: Rajavartiolaitos haluaa aidan itärajalle – sisäministeri: hallitus keskustelee asiasta “lähiaikoina”

LEHTIKUVA / LAURI HEINO

Rajavartiolaitoksen tuoreen selvityksen mukaan osa Suomen itärajasta olisi aidattava laittoman maahantulon estämiseksi. Asiasta kertoo Uutissuomalainen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Rajavartiolaitoksen mukaan itärajan osittainen aitaaminen on tarpeen Suomen turvallisuusympäristön muutosten vuoksi.

Rajavartiolaitoksen selvityksessä esitetään, että 1  300 kilometriä pitkästä rajasta aidattaisiin 10-20 prosentin osuus. Tämä tarkoittaisi noin 130-260 kilometriä. Aidan olisi määrä kestää 50 vuotta.

Rajavartiolaitoksen päällikkö, kenraaliluutnantti Pasi Kostamovaara arvioi Uutissuomalaiselle (USU), että aitaaminen maksaisi joitakin satoja miljoonia euroja. Summassa on mukana paitsi fyysinen aita myös sen tekninen valvonta ja tiejärjestelyt, joiden avulla rajavartijat voisivat puuttua nopeasti laittomiin rajanylityksiin.

Kostamovaaran mukaan suurin osa aidasta rakennettaisiin Kaakkois-Suomeen.

-  (Alueella) on suurimmat riskit laittomaan maahantuloon ja eniten rajanylitysliikennettä.

-  Muualla itärajalla aitaa tulisi lähinnä virallisten rajanylityspaikkojen lähettyville.

RAJAVARTIOLAITOKSELLA olisi valmius testata rajan aitaamista käytännössä nopealla aikataululla. Kokeilu voitaisiin Rajavartiolaitoksen mukaan toteuttaa “viipymättä” ensi talven ja kevään aikana. Loput aidasta pystytettäisiin kokeilusta saatujen kokemusten jälkeen.

Kostamovaaran arvion mukaan aita voisi olla kokonaan valmis kahden-kolmen vuoden kuluttua rakentamisen aloittamisesta.

-  Rahoituksesta riippuen aitaa voidaan rakentaa nopeamminkin samanaikaisesti eri kohtiin itärajaa.

Raja-aidan rakentamista ja rahoituksesta päättää Suomen hallitus. Sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.) kommentoi Uutissuomalaiselle lyhyesti, että hallituksen on määrä keskustella rajan aitaamisesta “lähiaikoina”.

Kesällä voimaan tullut uusi rajavartiolaki mahdollistaa esteiden, kuten aidan, rakentamisen muualle kuin raja-aukon reunaan, jos rajaturvallisuuden ylläpitäminen välttämättä edellyttää sitä, Uutissuomalainen kirjoittaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE