Iloniemi on ollut muun muassa perustamassa Paasikivi-Seuraa, Suomen Atlantti-Seuraa ja Ulkopoliittista instituuttia. Diplomaatin ura päättyyi Yhdysvaltain-suurlähettiläänä vuonna 1983, mutta työura jatkui talouselämän puolella. Elinkeinoelämän valtuuskunnan toimitusjohtajana Iloniemi vaikutti vahvasti muun muassa Suomen EU-jäsenyyteen.

Presidenttien harmaaksi eminenssiksikin kutsuttu Iloniemi tunnetaan Urho Kekkosen, Mauno Koiviston ja Martti Ahtisaaren taustalta. Olipa Iloniemi presidenttipelinkin spekuloinneissa mukana 1990-luvulla, mutta kirjan mukaan ei nähnyt itseään kampanjoimassa toreilla. Iloniemi asettuikin tukemaan Ahtisaarta, Suomen ensimmäistä suoralla kansanvaalilla valittua presidenttiä.

HIMANEN TEKEE kirjassa läpileikkauksen YYA-Suomesta aina ajankohtaiseen Nato-keskusteluun. Himanen kertoo kirjansa esipuheessa, ettei Iloniemi halunnut itsestään hagiografiaa, pyhimystarinaa.

Kirjan teon loppuvaiheilla Venäjä käynnisti julman hyökkäyssodan Ukrainassa.

“Kirjan viimeistelyvaiheessa kärjistynyt kansainvälinen tilanne on varjostanut kaikkia keskustelujamme. Venäjän 24. helmikuuta 2022 alkanut hyökkäys Ukrainaan muutti tilanteen lopullisesti ja dramaattisesti. Se ei vaikuta suoraan kirjaan ja sen tarinaan. Päätin kuitenkin lisätä loppuun luvun 17, jota varten kävin Iloniemen kanssa laajan keskustelun. Näin sain mukaan Iloniemen tuoreita arvioita Ukrainan sodasta ja Suomen Nato-jäsenyydestä.”

Kirjaan ehtivät uuden sodan ensimmäiset viikot, sen alkuvaiheet, kuukausi. Vuoropuhelun muoto tuo kirjan loppuun uutismaisen ajankohtaisohjelman sävyn, vaikka keskustelu on väistämättä osin vanhentunut. Suomen päätöksestä hakea Nato-jäsenyyttä ei kirjaa tehtäessä ollut vielä tietoa, ainakaan julki lausuttua.

“Nythän olemme hyvin lähellä Nato-jäsenyyttä. Jos se askel otetaan, se vakauttaa tilannetta entisestään. Se myös liittäisi Suomen läntiseen maailmaan tälläkin niitillä. Muut niitit ovat olleet paikallaan jo pitkään. Se yksinkertaistaisi asioita monin tavoin. Kun ennuste on sellainen, että Venäjä eristyy ja suhteet Venäjään supistuvat jyrkästi, meillä ei ole edes sitä ongelmaa kuin ennen, kun sanoimme, että meillä oli erityisiä etuja valvottavana Venäjän suunnalla. Tämä kysymys tulee paljon pienemmäksi, koska niitä suhteita ei enää juurikaan ole. Näin ollen Nato-ratkaisu olisi aika selväpiirteinen”, Iloniemi pohtii maaliskuun lopulla.

Myöhemmin Himanen vielä tarkentaa ja kysyy Iloniemeltä:

“Jos muutamme pitkittyneen konfliktin skenaarion brutaalisti selväkieliseksi, tulkitsenko näkemystäsi oikein, että se oikeastaan vain alleviivaa Suomen Nato-jäsenyyden kiireellisyyttä.”

Iloniemi vastaa:

“Ilman muuta.”

“Siitä yksinkertaisesta syystä, että on vaikea keksiä riittävän tehokasta vaihtoehtoa. Suomalais-ruotsalainen yhteistyö on tärkeää, pohjoismainen yhteistyö vielä suotavampaa, mutta ne eivät riitä. Ja me olisimme äänetön yhtiömies sellaisessa yhteisössä, josta me loppujen lopuksi olemme riippuvaisia.”

Iloniemi sanoo kirjassa myös, ettei usko, että Euroopan unionista syntyisi oikea suurvalta.

“Sen koheesio ei siihen riitä, vaikka Venäjä helpottaa koheesiota. Mutta niin kauan kuin Venäjä on pudotettu ikään kuin omaan sarjaansa, sitä tekijää ei enää ole. Silloin herää tietysti kysymys, että jos Saksa huomaa olevansa suurvalta ja rupeaa käyttäytymään niin kuin suurvalta, mitä se vaikuttaa Euroopan unionissa. Silloinhan se ottaa johtoaseman Euroopan unionissa. Se tulee suurella todennäköisyydellä herättämään levottomuutta ainakin Ranskassa ja vähän muuallakin. Mutta nyt puhumme monen vuoden päässä olevasta kehityksestä, ehkä 15-20 vuoden päässä olevasta.”

ILONIEMEN VÄRIKKÄÄN uran yksi käänteistä tapahtui 1990-luvulla, kun SDP:hen vuonna 1968 liittynyt mies erosi puolueesta ja lähti sitoutumattomana ehdolle EU-vaaleihin nuorsuomalaisten listoilta.

Himanen kuvailee kirjassa ratkaisua.

“Julkisuudessa arvailtiin Iloniemen lähdön syitä. Yksi arvaus oli äksyily siitä, ettei hänen nimityksensä Tukholman-suurlähettilääksi onnistunut. Iltalehden kysymykseen Iloniemi sanoi, että SDP:stä oli tullut ammattiyhdistysliikkeen ja jäsenistönsä vanki, joka ei pystynyt välttämättömiin uudistuksiin. Kun häneltä oli kysytty, oliko hän kääntänyt takkinsa, hän sanoi sen istuneen niin huonosti, että hän riisui sen pois.”

Himasen mukaan Iloniemen suhde demareihin oli luonteeltaan pragmaattinen, ei ideologinen.

“Iloniemi kirjoitti Lipposelle, ettei eronnut SDP:stä sen takia, että ”se tekisi jotain väärin enemmän kuin muut perinteiset puolueemme”. Hän olisi eronnut myös kokoomuksesta tai keskustasta. Hän sanoi myös hämmästyneensä, miten nukkuvan jäsenen lähtö puolueesta oli niin iso uutinen. Hän torjui ajatuksen vaikuttamisesta demareiden sisällä, koska hän omine ajatuksineen olisi ollut puolueessa outo lintu, jota ei olisi kuunneltu. Erot eivät koskeneet eurooppapolitiikkaa vaan sisäpolitiikkaa. Hän ei halunnut olla sitoutuvinaan sellaiseen sisäpolitiikkaan, jota ei monin osin kannattanut. Tänään Iloniemi korostaa, että ero puolueesta oli sopuisa eikä vaikuttanut hänen ja Lipposen ystävyys- ja yhteistyösuhteeseen, joka jatkuu yhä.”

Kirjan kirjoittaja, suurlähettiläs ja tietokirjailija Himanen on tehnyt pitkän uran ulkoministeriössä. Kirjan keskeistä aineistoa ovat Jaakko Iloniemen haastattelut ja hänen yksityinen arkistonsa.