Politiikka
1.3.2019 17:10 ・ Päivitetty: 1.3.2019 17:10
Valiokunta antoi mietintönsä: Kansaedustajien sopeutumiseläkkeille tulee loppu
Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa valmistui tänään mietintö kansanedustajien sopeutumiseläkkeistä.
Valiokunta hyväksyi mietinnössään kahdeksan eduskuntaryhmän allekirjoittaman lakialoitteen, jolla kansanedustajien sopeutumiseläkejärjestelmä lopetetaan ja korvataan sopeutumisrahalla.
Kaikki entiset ja nykyiset kansanedustajat siirtyvät sopeutumisrahajärjestelmän piiriin. Sopeutumisrahajärjestelmä on jo käytössä vuonna 2011 ja sen jälkeen valituilla kansanedustajilla.
Samassa yhteydessä valiokunta käsitteli myös kansalaisaloitteen Kansanedustajien sopeutumiseläke poistettava, jota valiokunta ehdottaa hylättäväksi sillä perusteella, että valiokunnan ehdotus toteuttaa kansalaisaloitteen sisällön.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää perusteltuna, että kaikki kansanedustajat ovat saman etuusjärjestelmän piirissä edustajakautensa jälkeen.
Valiokunta toteaa, että työeläkelakeihin tehdyillä uudistuksilla on johdonmukaisesti pyritty vähentämään mahdollisuuksia varhaiseen eläköitymiseen ja luotu kannusteita jatkaa työelämässä mahdollisimman pitkään.
Tästä syystä on asianmukaista, että eläkejärjestelmän yleisten tavoitteiden mukaisesti myöskään entisillä kansanedustajilla ei ole etuusjärjestelmään liittyviä kannusteita jäädä varhain pois työelämästä.
Jatkossa kaikilla kansanedustajakautensa päättävillä on oikeus saada sopeutumisrahaa yhden, kahden tai kolmen vuoden ajan riippuen siitä, kuinka kauan edustajatoimi on kestänyt.
Sopeutumisrahaa pitää kuitenkin hakea 6 kuukauden kuluessa edustajatoimen päättymisestä. Sopeutumisrahan maksamisaika kuluu myös keskeytysten aikana.
Sopeutumiseläkkeellä tällä hetkellä olevilla on mahdollisuus saada sopeutumisrahaa kolmen vuoden ajan lain voimaantulosta lukien. Sopeutumisrahan määräytymisessä otetaan aina huomioon pääomatulot ansio- ja yrittäjätulojen lisäksi.
Jatkossa sopeutumisrahan määräytyminen on lähempänä työttömyysturvaa esimerkiksi siten, että sopeutumisrahan voi saada yhden vuoden edustajanaolon perusteella. Sopeutumisrahakausi (1-3 vuotta) kerryttää jatkossa eläkettä vastaavalla tavalla kuin työttömyysetuudet.
Sopeutumiseläkkeet lakkaisivat 1.4.2019 lakien tullessa voimaan.
Mietintöön sisältyy perussuomalaisten vastalause.
Lue mietintö ja vastalause tästä linkistä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.