Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Valtaa jakaa joukko keskisuuria puolueita” – politiikan tutkija arvioi, että suurten aika on Saksassakin ohi

LEHTIKUVA / AFP Odd Andersen

Euroopan poliittinen kenttä jatkoi Saksan liittopäivävaaleissa muutostaan, mutta ei enää kansallispopulismin nousuna.

Demokraatti

Demokraatti

Näin arvioi ajatuspaja Magmalla työskentelevä politiikan tutkija Mikko Majander verkkosivujensa kolumnissa.

Hänen mukaansa suurten kansanpuolueiden ja selkeiden johtotähtien aika näyttää olevan ohitse, kun kristillisdemokraatitkin putosivat jalustaltaan puolueeksi muiden joukkoon.

– Parin suuren sijaan valtaa jakaa joukko keskisuuria puolueita. Trendin voi ennustaa jatkuvan, jo demografian perusteella. CDU/CSU ja SPD nauttivat yli 30 prosentin kannatusta yli 60-vuotiaiden keskuudessa (ja heitä on paljon), mutta alle kolmekymppiset äänestivät enemmän vihreitä ja liberaaleja.

Sosiaalidemokraatit saivat Saksan vaaleissa 25,7 prosenttia annetuista äänistä. Majander muistuttaa, että se on kymmenykselleen saman verran kuin vuonna 2013.

– Kahdeksan vuotta sitten tulos oli oppositiopuolueelle ankara pettymys, nyt juhlava voitto.

Hän näkee, että muutosta kuvaa vielä paremmin kristillisdemokraattien luisu. Vuonna 2013 elettiin nyt väistyvän liittokanslerin Angela Merkelin huippuhetkeä, joka nosti puolueen kannatuksen 41,5 prosenttiin. Tutkija huomauttaa, että siitä suli kahdessa vaalikaudessa ensin 8,6 ja sitten 8,8 prosenttiyksikköä niin, että luopumisen hetkellä perinnöksi jäi vain 24,1 prosentin tulos.

Lisää aiheesta

– Pitkittynyt valtakausi ei edesauta seuraajakandidaattien onnistumisen mahdollisuuksia.

Vihreät ovat haaveilleet noususa “uusiksi demareiksi”.

Majanderin mukaan ennen tavattiin sanoa, että Merkelin maltillinen linja imee hallituskumppanistaan sekä ideat että voimat. Samalla aukeaa tilaa poliittisen kentän laidoille.

– Näissä vaaleissa ei kumpikaan teesi pitänyt kutiaan. SPD nousi ykköseksi, vaikka sillä on takanaan kaksi niin sanottua suurta koalitiota kristillisdemokraattien kanssa. Eivätkä ”ääripäät” Alternative für Deutschland ja Die Linke menestyneet.

Majander pohtii myös vihreiden tilannetta. Vihreät ovat useassa Euroopan maassa haaveilleet noususta edistyksen johtavaksi lipunkantajaksi, ”uusiksi demareiksi”. Saksassa puolue ei tälläkään kertaa yltänyt oikeiston ykköshaastajaksi.

– Mutta 15 prosenttia on hyvä tulos ja takaa vihreille vahvan aseman hallitusneuvotteluihin. Mikä koalitio Saksaan sitten syntyykin, ilmasto- ja energiakysymykset tulevat olemaan sen politiikan keskiössä, tutkija arvioi tulevaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE