Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Valtiosihteeri tunnusti takakonttimatkansa, saa poliisilta rangaistuksen – näin kaikki tapahtui

Rikoskomisario, tutkinnanjohtaja Pekka Seppälä kertoo Demokraatille, että henkilö, joka poistui 11.6.2017 Kesärannasta auton takakontissa saa teostaan rangaistuksen.

Seppälä ei puhu nimillä, mutta käytännössä kyse on julkisuudessa esillä olleesta tapauksesta, jossa nykyisen sinisen eduskuntaryhmän valtiosihteeri Samuli Virtanen oli tapaamassa pääministeri Juha Sipilää (kesk.) tämän virka-asunnolla Kesärannassa.

Tapahtumat liittyivät käynnissä olevaan hallituskriisiin.

– Epäilty takakontissa ollut mies on kertonut poliisille oman käsityksensä tapahtumista ja niihin johtavista syistä. Hän on myöntänyt teon, rikoskomisario Pekka Seppälä toteaa.

Rangaistukseksi poliisi antoi huomautuksen, koska tapahtuneessa liikennerikkomuksessa on otettu huomioon teon vähäisyys ja teon olosuhteet. Myös sakkorangaistus olisi voinut olla mahdollinen.

Pekka Seppälä korostaa, että huomautus tarkoittaa sitä, että kyseessä on moitittava liikennerikkomus.

Poliisin mukaan takakontissa ollut halusi vältellä toimittaja.

Lisää aiheesta

– Hän on tullut takakontista pois matkustettuaan tieliikennelain mukaisella yleisellä tiellä (Kesärannantiellä) noin 20-30 metrin matkan. Tässä on ajettu hyvin lyhyt matka yleisen tien puolella eli tiellä, joka on suljetun alueen porttien ulkopuolella. Ennen kuin muuttuu vilkaaksi tieksi, hän on tullut noin 20 metrin matkan päästä takakontista ulos.

– Poliisi ei tietenkään hyväksy tämänkaltaista toimintaa. Poliisin tehtävä on valvoa, että lakia ja määräyksiä noudatetaan.

Auton kuljettajan osalta esitutkinta keskeytetty, koska kuljettajan henkilöllisyydestä ei ole saatu tietoa eikä tapaukselle ole ilmaantunut yhtään silminnäkijää.

Käytännössä Samuli Virtanen olisi voinut kertoa, kuka autoa ajoi, mutta hänellä on niin kutsuttu itsekriminointisuoja, jonka vuoksi hän ei ole velvollinen paljastamaan kuljettajan henkilöllisyyttä.

– Takakontissa ollut piti itseään ainoana syyllisenä. Hän ei halunnut kertoa kuljettajan henkilöllisyyttä. Hänen kauttaan ei ole selvinnyt meille mahdollinen kuljettaja tai käytetty auto.

Tapahtumasta oli tehty poliisille kaksi tutkintapyyntöä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE