Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vanhanen viritteli valtiopäivien avajaisissa perustuslain uudistamista – “Myös kysymys poliittisen johdon ja viranomaisvallan välisestä suhteesta on hyvä käydä läpi”

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Puhemies Matti Vanhanen (kesk.).

– Toivottavasti nyt olisi käynnissä aalto, jonka jälkeen taudin voima pysyvästi heikkenee, puhemies Matti Vanhanen (kesk.) sanoi koronatilanteesta valtiopäivien avajaisissa pitämässään puheessa.

Demokraatti

Demokraatti

Tätä emme kuitenkaan voi tietää, hän muistutti.

– Kyllästymisestä huolimatta meidän kaikkien on päättäjinä, viranomaisina ja kansalaisina sitkeästi jaksettava vastata aina kuhunkin tilanteeseen. Järjestäytynyt kollektiivinen yhteiskunta on olemassa siksi, että se tällaisissa tilanteissa kykenee asettamaan oikeasuhtaisesti hauraimmassa asemassa olevien kansalaisten edun yksilöiden vapauden edelle. Tätä punnintaa joudumme koko ajan tekemään ja se on meidän vaaleilla valittujen vastuulla.

“Jokainen tietää, että silläkin on seurauksensa.”

Vanhanen totesi myös, että tautitilanteen takia velan ja rahan määrää on maailman taloudessa entisestään kasvatettu valtavasti.

– Jokainen tietää, että silläkin on seurauksensa. Alussa sillä on tarkoituksensa mukaan elvyttävä ja toimintoja ylläpitävä vaikutus. Mutta viiveellä omaisuusarvojen heilahtelusta, riskien kasvusta ja rahan arvon muutoksista aiheutuu seurauksia, joiden mittakaavaa tai ajoitusta ei kukaan osaa ennakkoon tietää. Seurauksia varmasti syntyy ja niihin pitää olla kyky oikea-aikaisesti vastata.

Korona- ja talousmurheiden ohella kolmas valtiopäivien alkua varjostava tekijä liittyy Vanhasen mukaan turvallisuustilanteeseen ja Venäjän toimintaan Ukrainan rajalla.

– Näiden kolmen ajankohtaisen kysymyksen ohessa meiltä edellytetään päätöksentekokykyä erityisesti kahteen pidemmän ajan haasteeseen vastaamiseen. Tarvitsemme systemaattisia toimia ilmastonmuutokseen ja oman taloutemme kestävyyteen liittyen.

– Kaikessa tässä vahtivuoromme kansan valitsemina edustajina jatkuu täysipainoisena seuraavaan vaalipäivään saakka eikä vaalien läheisyys kasvavista väittelyhaluistamme huolimatta saisi tukahduttaa päätöksentekokykyämme.

“En ole esittämässä, että tämän eduskunnan aikana ryhdyttäisiin mahdollisten muutosten linjaamiseen.”

Vanhanen huomautti, että nykyinen perustuslaki tulee kohta neljännesvuosisadan ikään. Hän pohti, että tämä voisi olla sopiva aikajänne arvioida, onko järjestelmä päätöksentekokyvyn kannalta ajan vaatimassa kunnossa.

– En ole esittämässä, että tämän eduskunnan aikana ryhdyttäisiin mahdollisten muutosten linjaamiseen, mutta nyt koolla olevien kokemus ja elämänviisaus kannattaa hyödyntää siten, että kaikissa puolueissa ja eduskuntaryhmissä tehtäisiin ajatustyötä, jonka tulokset voitaisiin ensi vaalikaudella hyödyntää.

Vanhanen nosti esiin kolme asiakokonaisuutta. Ensinnä hän sanoi, että koronan aikana on ollut reagointia vaativia tarpeita, joissa on mitattu perustuslainkin tulkintoja eikä aina ehkä ole kyetty päätymään toimivimpaan ratkaisuun.

– Myös kysymys poliittisen johdon ja viranomaisvallan välisestä suhteesta on hyvä käydä läpi kaiken nyt kokemamme jälkeen.

– Toiseksi kokemusarviointia olisi käytettävä nyt siihen, miten pystyisimme tarkoituksenmukaisimmalla tavalla vastaamaan mahdollisiin talouskriiseihin, joissa niissäkin itse asettamamme turvamuurit saattavat osoittautua väärään kohtaan rakennetuiksi ja joihin vastaamiseksi perinteisen politiikan ideologiset jännitteet heijastuvat eri kriiseistä ehkä voimakkaimmin.

Kolmanneksi Vanhanen sanoi, että turvallisuuspolitiikassa päätöksentekokyky on myös säilytettävä kaikissa tilanteissa ilman, että se “uhkaa tukahtua keskinäiseen väittelyyn, jota sisäisellä ja ulkoisella trollauksella kyettäisiin hämmentämään”.

– Tämäkin on aihe, jossa eri eduskuntaryhmissä on syytä säännöllisesti keskustella se, mitä kukin on ajatellut.

– Turvallisuuspolitiikassa hallituksen tehtävänä on pitää eduskunta tarkasti informoituna siitä mitä tapahtuu ja mihin linjauksiin Suomi Tasavallan presidentin ja hallituksen yhteistoiminnalla on kulloinkin päätynyt tai valmistautumassa.

– Tämän rinnalla eduskunnassa arvostetaan korkealle Tasavallan presidentin kaudellaan osoittamaa halua omalta puoleltaan informoida puolueiden puheenjohtajia ja keskeisiä valiokuntia. Tällä kaikella on merkitystä myös siksi, että eduskunta kykenisi tarvittaessa täyttämään kymmenen vuotta sitten perustuslain muutoksella vahvistetun asemansa vaikeissa ulkopoliittisissa tilanteissa.

“Usein on keskusteltu vaalien lukumäärästä.”

Vanhanen otti kantaa myös päätöksenteon oikeutukseen eli legitimiteettiin ja nosti esiin vaalien äänestysprosentin.

Alhainen äänestysaktiivisuus EU-vaaleissa, aluevaaleissa ja kunnallisvaaleissa kertoo siitä, että olemme menettäneet yhteyttä päätöksenteon ja puolen kansan välillä. Tässä on kyse järjestelmää hitaasti rapauttavasta kehityksestä, jonka edessä on syytä pysähtyä miettimään.

– Usein on keskusteltu vaalien lukumäärästä. Sekin saattaa olla olennainen kysymys. Demokratiamme perustuu siihen, että meillä on puolueiden tuhansilla vapaaehtoisilla intoa ja voimaa organisoida vaalityö ja tapaamiset äänestäjien kanssa. Väsymystä saattaa siis olla sekä vaalityön tekijöiden että äänestäjien keskuudessa.

Vanhasen mukaan mahdollinen vaalien yhdistäminen edellyttää laajahkoa parlamentaarista yhteisymmärrystä.

– Tässäkin aiheessa rohkaisisin nyt eduskuntaryhmiä ja puolueita ensin omassa piirissä käytävään pohdiskeluun, jotta syntyy valmius ryhtyä tuumasta toimeen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE