Mielipiteet
5.4.2017 12:58 ・ Päivitetty: 16.8.2018 07:01
Varainkeruulla paikataan perusopetuksen riittämättömiä resursseja
Vieraiden kielten työkirjoja, Hoplop- ja muita retkirahoja, nokkahuiluja… Tätä listaa voisi jatkaa pitkään. Puhun peruskoululaisten vanhempien kontolle tulevasta, yhä kasvavasta varainkeruusta, jolla paikataan perusopetuksen riittämättömiä resursseja eri puolilla maata. Kuntien ja kaupunkien kovien säästöjen ja leikkausten takia koulut ovat alkaneet pyytää vanhemmilta rahaa yhä moninaisempiin käyttötarkoituksiin. Ja mikäpäs siinä, jos vanhemmilla rahaa on. Kaikilla ei kuitenkaan sitä ole, eikä kaikilta sitä voi – eikä saa – edellyttää.
Vanhempainyhdistysaktiivina ja järjestötoimijana kuulen yhä useammin piinallisista ja noloista tilanteista. Vedotaan siihen, että vanhempainillassa tai vanhempaintoimikunnassa on päätetty, että varoja kerätään näin. Asia on kuitenkin monisäikeisempi ja ongelmallisempi: Miten näissä tilaisuuksissa esimerkiksi työtön, yksinhuoltaja, uusi maahanmuuttaja ja/tai muutoin vähävaraisempi ja vaikeassa elämäntilanteessa oleva käytännössä voi tai kehtaa kieltäytyä osallistumasta keräyksiin? Mielestäni ei tule luoda sellaista tilannetta, jossa vanhemmat eri syistä joutuvat pakotetusti ottamaan kantaa maksukykyynsä ja taloudelliseen tilanteeseensa. Suurin ongelma on, että osa vanhemmista päättää kaikkien puolesta.
Mielestäni kuntien ja kaupunkien pitäisi suunnitella ja mitoittaa opetustoimen budjettinsa siten, ettei tällaisia tilanteita tule. Lain mukaan perusopetus on maksutonta. Myös oppikirjat, -materiaalit ja työvälineet ovat oppilaille maksuttomia. Niin ikään opetussuunnitelman ja vuotuisen suunnitelman mukaisista retkistä ei tule syntyä kuluja oppilaalle. Opetushallituksen ohjeissa kerrataan, että opetuksen järjestäjä saa valtionosuutta opetustoimen kustannuksiin, ja sen päätösvallassa on osoittaa kouluille taloudellisten edellytystensä puitteissa resurssit retkiä, leirikouluja ja vierailuja varten.
Vanhemmat kyseenalaistavat nykytilannetta yllättävän vähän. Esimerkiksi työ- ja muidenkin kirjojen sekä oppimateriaalien hankkiminen vanhempainyhdistyksen lisätuella on suhteellisen yleistä kaikissa kaupungeissa, myös Espoossa ja pk-seudulla. Näin ei tulisi olla, vaan materiaalihankintoihin tulisi olla perusopetuksessa riittävä budjetti. Nyt näin ei ole vauraassa Espoossakaan.
Peruskoulu luotiin takaamaan yhdenvertainen koulutus kaikille lapsille ja nuorille vanhempien varallisuudesta, työmarkkina-asemasta tai asuinkunnasta riippumatta. Merkkejä alkaa olla yhä enemmän siitä, että tämä upea periaate ja perusta on pikkuhiljaa murenemassa. Alueelliset erot ovat kasvamassa. Sama ilmiö on tapahtunut harrastusten osalta – isoissa kaupungeissa harrastusten hinta on karannut monien lapsiperheiden vanhempien käsistä. Analogia varhaiskasvatuksessakin on samansuuntainen: riippuen asuinpaikasta vanhempien työmarkkinastatus ratkaisee, saako hänen lapsensa koko- vai osapäiväistä varhaiskasvatusta.
Lapsilla ja nuorilla tulee säilyä oikeus yhdenvertaisuuteen ja koulutukselliseen tasa-arvoon edes suomalaisen hyvinvointivaltion ja koulutusjärjestelmän kaikkein pyhimmässä, maailmanlaajuisesti kiitetyssä ja arvostetussa peruskoulussamme. Meidän päättäjien tulee pitää tästä tiukasti kiinni, sillä kylmät tuulet puhaltavat myös opetuksessa, kasvatuksessa ja koulutuksessa.
Kirjoittaja on myös Suomen Vanhempainliiton johtokunnan jäsen.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.